perjantai 12. marraskuuta 2021

Tästä se kaikki alkoi.

Sport Tester PE 2000
Pahannäköisesti surkastunut on vasemman käden peukalonhanka.
Siinä se, ensimmäinen langaton sykemittarini vuodelta 1983.

Polar Elecktron kehittämä ensimmäinen langaton sykemittari oli viellä silloin hyvin vaatimaton, kun verrataan nykyisiin urheilutietokonekelloihin.
Sykettä kello kuitenkin näytti, ja tallettikin puolenminutin välein, ja aikaa tietysti myös näytti, siinäpä se.

Olin varmaan ensimmäinen juoksija täällä Rovaniemen seudulla joka sellaisen hankki, ja ihmetystähän ja kiinnostustahan se kovasti aiheutti.
Ensimmäisen kerran kilpailussa kelloa käytin Jätkänlenkillä 30.10 1983 joka oli silloisen talvisarjajuoksun reitti.
Keskisykkeeksi juoksussa sain 170, silloin toki se piti itse laskea puolenminutin välein tallennetuista sykelukemista.

Laitehan toimii vielläkin, tosin sykevyön patterit on hyytyneet jo yli 37 vuotta sitten.
Nuo johdot eivät kuulu laiteeseen, ovat vain sitävarten kun minulla ei nyt sellaisia pattereita löytynyt joita laite käyttää.

Viritelkäähän mittarit kuntoon huomista sarjajuoksua varten.

2 kommenttia:

  1. Mullakin oli tuollainen 1984 hankin sen. Näyttihän se joskus omiaan mutta hyvähän se oli.

    VastaaPoista
  2. Tuo malli perustui vielä sähkökentän mittaamisee, ja oli herkkä mm. paidan kastumiselle.
    Seuraavissa malleissa systeemi perustui mangneettikentän mittaamiseen, eikä ollu enää niin herkkä esim, paidan kastumiselle.
    Näin muistaisin sen asian olevan, tarkistamaan en viitsinyt alkaa,
    Mulla oli aluspaitaan leikattuna sille sykeanturissa olevalle kaarelle reikä ette ihan sen aliimman paidan kastuminen pääsisi vaikuttamaan.
    Silloinhan ei vielä tällaisia kosteutta siirtäviä alusasuja ollut.
    Puuvillainen paita yleensä oli vääntökunnossa talvisen lenkin jälkeen.

    VastaaPoista