torstai 5. toukokuuta 2022

Tressinpoistokävely.

 Viimeyönä tulevat ajat tressasivat, uni loppui jo kahdenmaissa.
Aikani sängyssä pyörittyäni totesin ettei siitä nukkumisesta enää tänäyönä mitään tule, niinpä lähdin kävelylenkille tuonne osittain jo sulanneille latupohjille ja kantaville hangille.



Näitä kovaäänisiä kevätriiustajia, niitä oli joka jängällä pörhistelemässä.
Kyllä kurjetkin aika kovaäänistä huutelua harrasti, mutta en kuvausetäisyydelle viitsinyt edetä.

Käveleskelyä tuli parikymmentä kilometriä, ja kellokin oli edennyt jo senverran pitkälle että pari hiihtäjääkin näin noilla lumetetuilta latuosuuksilla, missä vielä hiihtämäänkin pystyy jos vain tahtoa riittää.
Niin joillain intoa ja kykyä riittää vielä näillä meikäläisen ikävuosillakin.


Ounasvaaran päältä nappasin kuvan vielä Saarenkylän urheilukentän suuntaan, lumitilannetta tarkkailleksani.

2 kommenttia:

  1. Eräs kokenut luontokuvaaja totesi, että jos haluat saada hyvän lintukuvan niin pitää antaa linnun tulla sinun luokse eikä toisipäin. Piilokojut ja muut töttöröteltat onkin siihen sopivia kyttäyspaikkoja. Pitäs mennä ennen päivän valkenemista kytispaikoille.

    VastaaPoista
  2. Joo kyttäystähän luontokuvaus on, itsellä ei edes ollut tarkoitus erityisesti mitään kuvatakkaan, mutta kun kamera oli mukana täytyihän muutama kuva räpsäissä kun jängänreunan hanki kantoi ja niitä kuljeksin ja linnut jängällä parveili.
    Metsälenkin tarkoitus oli vain saada turhat mieltäpainavat ajatukset pois mielestä.

    VastaaPoista