keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Ei minkäänlaista ajantajua.

Aamulla heräsin normaaliin aikaan, siinä puoli viidenpaikkeilla, aamukahvit juotuani vilkaisu netistä onko yönaikana mitään erikoista tapahtunut, se jälkeen pieniä aamuaskareita ja loikoilua sohvalla.
Tänään oli käytävä ruokakaupassa, siispä vaatetta niskaa ja polkaisin maratonpalkintopyörälläni Lidliin.

Kauppa oli kiinni, ovessa luki avautuu kello 8:00
Minähän en kelloa kädessä pidä kun lenkilläollessani, enkä myöskään puhelinta mukanani kantele, niin minulla ei ollut mitään tietoa kauanko pitää odotella kaupan aukeamista.

Aikani pihalla istuskeltuani alkoi jo paleltaa, oli senverran kolea tuuli.
Käveleskelin katsomaan avautuisiko Citymarket aikaisemmin, mutta sama tuntui olevan aikataulu sielläkin, niinpä takaisin Lidlin pihakiveyksille istuskelemaan. 

No viimein kauppa aukesi ja sain vaatimattomat ruokaostokseni tehtyä.
Kotiin päästyä oli keitettävä kuumat kahvit että veri rupee taasen kiertämään.


Onneksi ei kuitenkaan ollut 1999 talven pakkaset, jolloin ympäri Lappia mittailtiin yli - 50°C asteen pakkasia.
Silloin pyyt tulivat takapihalleni päiväksi nukkumaan, yritin niistä kuvaakin ottaa, mutta kameranlinssin veti huurteeseen ja vähän tuli kuvista 'pehmeänolisia'.
Olisin minä ne pyyt sisäänkin päästänyt lämmittelemään, mutta ei ne tulleet.

Tampereella jatkuvat veteraanien, tai siis aikuisurheilijoiden (typerä nimitys) MM-kisat, siellähän kilpailee myös Lappilaisaikuisia, pitäneepä taasen tuloksia tarkkailla.


Itsekkin joskus veteraanien mittelöissä olen mukana ollut, PM, EM, MM, tason kisoissa.
Kuva MM-maastojuoksusta Lahdessa 2009
Oli ensimmäinen kilpailuvuoteni akilleksen katkeamisen jälkeen, kivuliasta oli vielä juoksu ja kuntokin oli vielä aika keskentekoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti