lauantai 23. heinäkuuta 2022

Elämäni 26 663 päivää.

Tänään on elämäni 26 663 päivä.
Nykyinen kotikaupungini Rovaniemi,  näytti tältä   73 vuotta sitten. 
(Näkymä Rovaniemeltä 1949)
Eli niin on maailma muuttunut ja minä ja Rovaniemi sen mukana
Minunkohdalla suunta on ollut väärä, mutta onneksi kaupungin suunta on ollut toinen.
No maailma muuttuu, monenlaista muutosta on tapahtunut 73 vuodessa, ja pääosin parempaansuuntaan.
Päivän kunniaksi kävin juoksemassa 7,3 kilometriä, kun 73 kilometriä en edes pyöräillä jaksa.
Sen jälkeen olin niinkun en pilkkuja koskaan nähnytkään olis.

Aikoinaan mieleen tuli, pitää juosta maraton kun olen 42 vuotta ja 195 päivää vanha, eli 2.2 1992.
Ajattelin kisan jostain löytyvän, kun sattu vielä olemaan sunnuntai päivä.
En vain maratonia mistään maailmankolkasta löytänyt.

Ennen oli vaikeaa ja lähes mahdotonta kokomaailman juoksutapahtumia etsiskellä.
Silloin ei vielä ollut internetin ihmeellistä maailma, joka tuo kaiken tiedon nappia painamalla.

Vasta vuonna 1996 Suomalaisista 15%:tilla oli pääsy internettiin, eikä meikäläinen silloinkaan vielä niillä valtateillä surffaillut.
Eikä siellä silloin paljon sisältöä vielä ollutkaan.

Niinpä tein sitten matkan Gambian rantahietikoille juoksentelemaan.
Maratonin ikäinen mies 42v.195 päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti