torstai 15. joulukuuta 2022

Viiskytluvun kansakoulupohjalla.

 Saa sitä ihmetellä viiskytluvun kansakoulupohjalla nykyistä maailmanmenoa.

1956 Kekkonen valittiin ensimmäisen kerran presitentiksi, ja minä lähdin kansakouluun.

Tietääkö tämänajan ihminen mikä tämä laite on?
Sehän on mitä mainioin kidutuslaite, hihnavetonen hammaspora.

Poranterä pyörimisnopeus muutama kierros sekunnissa, mitään jäähdyttäviä vesisuihkuja ei hampaaseen tullut, hammas kuumu niin että savu suusta nousi, pää tärisi viellä paripäivää porauksen jälkeenkin. 

Viiskyt kuuskyt luvun vaiheilla alkoi kouluhammashoidot jo Lapin syrjäkylien kouluissakin.
Kyllä oli hiljaista porukkaa odottelemassa omaa vuoroaan, peläten montako reikää hampaista löytyy.

Kun tätä nykyistä maailmanmenoa seurailee, tuntuu että monelta saisi niitä hampaita porailla näillä viiskytluvun porilla, oli hampaissa reikiä tai ei.

Pakkaset kiristyy, sähköstä kerrotaan tulevan pulaa ja Suomessa sähkönhinnan korotukset ovat olleet EU:n kärkitasoa.
Talvenmittaan sähkökatkojakin on luvassa sähkön säästämiseksi.

Ministerit ja muut suurikenkäiset kilvan jakavat kansalaisille ohjeita ja hiljaisia vaatimuksia, sähköä on säästettävä, kaikenlainen saunominen, asuntojen lämmittäminen ym. normaalin elämän sähkönkäyttöä tulisi pienentää.

Olettako kuulleet kenenkään ministerin sanoneen, että sähköautoilla ajavien tulisi säännöstellä ajamistaan??
Valtio vielä tukeekin sähköautojen hankintaa.

No eipä tuo minua paljon liikuta, eikä liikuta sähkö eikä bensakäyttöiset autotkaan.

Jospa menis makkarinpuolelle leputtelemaan silmiään, ko ei muutakaan keksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti