maanantai 6. marraskuuta 2023

Pula-aikaa ja aikapulaa.

Ajattelin kertoa teille työn raskaan raatajille, millainen on eläkeläisen päivä.

Minullahan on tänään menossa eläkeläisenä olon 2541 päivä.
Jäin eläkeläiseksi 21.11 2016
Eläkkeelle jäädessäni olin 67 vuotta 4 kuukautta vanha. 
 
Enää en kyllä ymmärrä missä välissä ne työt kerkesi tekemään, kun eläkkeelläkin kiirettä pitää pitkin päivää.

Niin se päiväni tänään.
Aamulla heräsin kolmen aikoihin, aamukahvit ja pieni vilkaisu nettiin, mitä maailmalla on yön aikana tapahtunut.
Puoli viidenaikoihin lähdin aamulenkille, tunti ja kymmenen minuuttia hidasta hölkkää, oli paikoin liukasta, pyöräteitä ja jalankulkijoiden väyliä ei ollut vielä hiekoitettu.
Lenkin ja suihkun jälkeen pientä aamupalaa, sekä netin uutistarjontaa ja viikonvaihteen urheilutulosten tarkkailua.
Kello 8:30 lähdin käveleskelemään kohden kuntosalia, 1 tunti 30 minuuttia näytöstä raudoille kuka se on herra ja hidalko.
 (Todellisuudessa ne raudat näytti kuka on herra talossa).
Yhdentoista jälkeen kotona, pannullinen kahvia koneeseen ja sitten olikin aika lähteä kaupungille apteekkiin täydentämään lääkearsenaalia, ja ruokakauppaan evästen hakuun.

No niin. Apteekissa ei ollut tarvitsemaani lääkettä, eikä edes mitään sopivaa rinnakkaisvalmistetta.

Onko nyt pula aika, kun lääkkeetkin apteekista loppuu.

Apteekintäti aikansa konetta tuijoteltuaan sanoi, missään Rovaniemen apteekissa ei kyseistä lääkettä ole saatavana, lähin apteekki mistä lääke olisi löytynyt oli Posion apteekki.
Prisman tavaratalolla olevasta apteekista sitten löytyi korvaava rinnakkaislääke kuukauden annospakkauksena, ja tietysti huomattavasti enemmän lompakkoa kurittavalla hinnalla.

No jalkamiehenä kun pitemmälle kierrokselle jouduin, kotiin palatessa kello olikin jo lähempänä kello kuuttatoista.
Enää ei jaksanut kun juustoleipää ja teetä ateriaksi valmistella, olinhan liikkeellä ollut jo kolmetoista tuntia.
Loppu ilta TV:n tuijottelua ja kahvin juontia, niin se varmaan menee, semmoista on eläkeläisen elämä.

2 kommenttia:

  1. Sun pitää hommata kolme d tulostin ja ala monistamaan lääkkeitä omiin ja muiden tarpeisiin.

    VastaaPoista
  2. Piru siihen tarvii kuitenki niitä tarveaineita ja niistä ilmeisesti on ollut pulaa.

    VastaaPoista