Tänään kun kävelin silmäpolilla käynnin jälkeen kotia kohden, matkalla pari henkilöä tervehti kun tuttua....
En minä ylpeyttäni tuntematta ollut, en vain kaikissa olosuhteissa näe riittävän selvästi että pystyisin aina tutuksi havaitsemaan.
Nyt kun vielä oli kaikenlaisia tippoja silmiin tiputeltu, ja jälkikaihia laseroitu, olin lähes sokeaan verrattava.
Yritin tuohon kuvan rakennella, millaisena haamuna useimmissa valaistuksissa henkilöt näen.
Että semmosta se on kun ei paljoa näkökyvystä jäljellä ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti