Vain harva tietää, minulla on menestykäs palloiluhistoriakin.
Aikoinaan vuosina välillä 1985 - 2005 kävin usein Agadirissa talvileirilläni, yhteensä 10 kertaa.
Aouitana vieraalla maalla.
Alkuaikoina Said Aouita oli oli Marokkolaisten suuri suosikki, ja kaikki saivat kyllä nimityksen Auita kun vähänkään nopeampaa juoksi.
Toki joskus tuli pistäydyttyä urheilukentälläkin harjoitus tekemässä.
No siihen palloiluhistoriaan...
Yhden vähän laadukkaamman rantahotellin asukkaille oli siinä rannalla aina jotain aktiviteettia järjestetty, johon kyllä muutkin saivat osallistua, pientä maksua vastaan.
Kerran päivän toisena harjoituksena kävin vain rantakävelylenkin.
Siihen hotellin rantakaistaleelle oli pystytetty pylväät joiden väliin oli viritetty "pressu", jonka keskellä oli reikä ja ympärille oli maalattu 'tikkataulu'.
Siihen lyötiin väriaineessa kasteltua golfpalloa, päivän parhaan tuloksen lyönyt palkittiin kahdenhengen illallisella hotellin ravintolassa.
Seurasin hetken touhua, ja kun tulokset ei niin kovin hyviä olleet, ja kolikoita taskunpohjalta löytyi uskaltauduin minäkin kokeilemaan.
Koskaan en golfmailaa ollut edes kädessä käyttänyt, ja kun löin palloa, ei pressu edes heilahtanut.
Siinä jo niskat köyryssä olin poispäin lähdössä, häveten kun en osunut edes siihen pressuun.
Mutta taputukset ja huudot pressun luona saivat palaamaan paikalle.
Se pallo oli mennyt siitä reiästä, sehän oli "hole in one", ja voitto tuli heti ensikisailussa.
Sen jälkeen en ole toista kertaa golfmailaan koskenut, siinä lajissahan ei olisi ollut enää parannetavaa.
Joskus hullullakin on tuurintynkää.
Niin, minä kutsun palloiluksi kaikkia lajeja joissa pallo tai jokin kiekko on väline jota yritetään johonkin toimittaa.
VastaaPoistaPelasin nuorena jonkin verran jalkapalloa, oikeastaan vain kesäisin, jos nyt pelaamaan edes pääsin. Niin tapahtui kyllä melko harvoin. Olin niin pienikokoinen, ettei minua ehkä sen vuoksi katsottu järkeväksi laittaa isompien kaverien sekaan murskattavaksi. Ainoa asia, missä olin hyvä, oli jaksaminen. Olin aina se, joka väsyi viimeisenä, jos harjoituksissa pelattiin pitempiä jaksoja. Se oli ensimmäinen merkki siitä, mitä olisi voinut olla edessä joskus myöhemmin, vaan ei koskaan ollut. Ei ainakaan minun maailmassani.
VastaaPoistaKuriositeettina mainittakoon, että pelasin samassa juniorijoukkueessa myöhemmin liigan maalikuninkuuden voittaneen Matti Hiukan kanssa. Hänkään ei päässyt juuri pelaamaan. En minäkään mikään huono pelaaja ollut, mutta rohkeutta ja voimaa puuttui. Niitä tarvitaan vielä poikajoukkueissa, jos halutaan kilpailla pelipaikoista. Sillä, että jaksaa juosta ei oikeastaan tee vielä mitään, jos ei uskalla mennä tilanteisiin ja haastaa fyysisesti vastustajia.
VastaaPoistaMoni jalkapalloa nuorempana pelannut on sittemmin siirtynyt juoksun puolella juuri tuon fyysisen puolen takia, kun ei ole ollut tarpeeksi luonnetta kovaan kontaktilajiin. Sitähän jalkapallo on, kontaktilaji, jossa taito ei ole lainkaan pahitteeksi.