maanantai 27. huhtikuuta 2026

Heitetäämpä vettä myllyyn.

 
Kyllä ollikin.
Rhodos 1995 kevättalvi
Muutama blogipäivitys sitten kirjoitin ensimmäisestä treenimatkastani ulkomaille.
Sehän tapahtui vuona 1977 jolloin olin 28 vuotias, ja suuntautui playa del Inglesiin.

Sen jälkeen niitä matkoja tulikin tehtyä lähes joka vuosi.
Parhaina vuosina on tullut tehtyä kolmekin matkaa, kun kerralla ei ole pystynyt olemaa yli viikkoa reissussa työkiireiden takia.
Kaiken kaikkiaan niitä treenimatkakertoja on tullut tehtyä 52 kappaletta,
(siinä ei ole mukana alle viikonmittaiset kilpailumatkat.)

Eniten matkoja on tullut tehtyä Espanjaan 23 kertaa yhteensä 141 viikkoa.
Seuraavaksi eniten käyntejä on tullut.
Marokko 9 kertaa.
Turkki 6 kertaa.
Tunisia 4 kertaa.

Sitten vähän sellaisia kohteita joihin ei monellakaan juoksijalla ensimmäiseksi tule mieleen lähteä harjoittelumatkalle:
Thaimaa
Intia
Jordania
Israel
Gambia

Ja kohteita maista joita ei enää ole, ainakaan samannimisenä.
Neuvostoliitto
Jugoslavia

Siinä vain osa maista jonne olen harjoittelumatkaani suunnannut, olen luonteeltani hiukan sellainen utelias, aina on kiinnostanut nähdä eri paikkoja.
Harjoittelumatkaviikkoja ulkomailla on kertynyt  211 viikkoa, hiukan yli 4 vuotta.

Joten paljon niitä kilometrejä on vieraalla maaperälläkin talsittu, 
mutta niitä en nyt jaksanut alkaa laskemaan (liian kova homma).
Eikä siinä ole mukana kesälomamatkoilla pohjoismaissa autoillessani vietetyt ajat, eikä myöskään ulkomailla työskentelyn aikana juostut lenkit, 
Eikä kilpailutapahtumissakäynnit, joita esim. Ruotsinpuolella on paljon.

Tämä näin siitä mitä juoksuharrastus on elämääni antanut, ei varmaan niin paljon olisi ilman juoksuharrastusta tullut reissailtuakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti