sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kammenpyöritystä lättykahvin voimalla.




  Tänään pilvipoutainen sää +25 astetta lämpöä.
Kävin pyöräilemässä Sinetän seo:lla lättykahvilla, mittariin kertyi kilometrejä 50, meniskö vielä käveleksimään kaupungilla mukan.

Olisko se vuoskatsauksenpaikka 1988

---------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------
Neljännesvuosisata sitten viikkokatsaukseni aika
 Viikko 22 vuosi 1988

Tällä viikolla juostaan SM-maraton Kotkassa.
Se piti olla kauden päätavoitteeni, mutta Tunisian leirilläni tullut pohkeen revähdysvamma esti kahden ja puolen kuukauden ajaksi maratonille tähtäävän harjoittelun.
Minkäänlaista valmistavaa harjoitusta en uskaltanut tehdä, verryttelin viikolla vain 7 kilometrin lenkkejä päivittäin.
Lauantai aamuna lähdimme sitten Jampan kanssa ajelemaan kohden Kotkaa.
Vesa oli mennyt jo aikaisemmin lentäen, olihan hänellä näytön paikka, Soulin-olympialaisten maratonvalintoja varten.

Sunnuntaiaamu valkeni 25 asteen lämpötilassa, ja nopeaksi mainostettu reitti olikin jotain aivan muuta.
Laadin itselleni sellaisen 2.36 - 2.38 loppuaikaan tähtäävän aikataulun, nyt ei harjoittelun, sään eikä reitin vuoksi parempaan olisi mahdollisuuksia.
No juoksu meni loppuaikaan 2.38 tähtäävässä vauhdissa, mutta helppoa se ei missään vaiheessa ollut.
Kunnes 39 kilometrin kohdilla rupesi tapahtumaan.
Pohkeeseen iski paha kramppi, jouduin pysähtymään ja venyttämään pohjelihasta, siitä jatkoin juoksemista noin 5 minuutin kilometrivauhdilla.
Mutta se oli vasta kärsimysnäytelmän ensimmäinen näytös.
41 kilometrin kohdalla sitten iski saman jalan reidenkin ihan kivikovaksi, mutta keskeyttäähän ei voinut meillähän oli se joukkuekisakin.
Niinpä sitten siitä hyppelin kohden maalia käyttäen toista jalkaa vain tasapainon säilyttääkseni.
Osaa olla pitkä matka 1.2 kilometriäkin joskus!.
No armahtava maali saapui, 2.45.24 lähtölaukauksen pamahtamisen jälkeen, eikä siinä kyllä itku ollut kaukana.

Siinä se tuli, kauden ehdottomasti huonoin juoksu, ja se piti alunperin olla pääkilpailu.
Mutta semmoista se elämä joskus on,

tai aina...
Suihkun, kisahernekeiton ja palkintojenjaon jälkeen suuntasimme Jarmon kanssa autonkeulan kohden pohjoista.
Maanantai-aamuna vähän ennen kello viittä olin kotona Rovaniemellä.
Aamukahvit juotuani selailin Lapin Kansaa ja ennen 7 puhelin pärähti,
työnantajaltani tuli käsky, autonkeula kohden Nivalaa ja Ylivieskaa.
Mitäpä siihen muuta sanomaan kun, johan sitä tuli pohjoiseen päin 830 kilometriä matkustettuakin, vaihteeksi kiva ajella 370 kilometriä etelänsuuntaankin.
Olisi se ollut kiva tietää jo perjantaina tuleva kuvio, ja ennakoida turha matkustelu, mutta aina ei voi tietää..
No voihan sitä palautella maratonilta näinkin, istumalla autossa 1200 kilometriä.

Viikon juoksukilometrit 85 km.

Niin saatiinhan me se joukkue pronssi.
Itse en tosin ole sille koskaan mitään arvoa antanut, johtuen omasta juoksustani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti