keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Ohjeita maratoonareille 70 - 80 vuoden takaa.

Onko mikään muuttunut maratonharjoittelussa.
Tässäpä -40 luvun harjoitusohjeita maratoonareille.

Aluksi kilpailutaktiikka ohje:
Kilpailutaktiikka perustuu oman suorituskykynsä tarkkaan tuntemiseen.
Etujoukon mukana väkisin rimpuileminen rankaisee aina.
Alkupuoli matkasta on juostava 2 minuttia hitaammin kun loppupuolisko.

Harjoittelusta:
Maratonia juoksevan ei tarvitse harjoituksissa juosta maratonin mittaisia harjoituksia, eikä juoksija jaksaisikaan päivittäin juostujen maratonin mittaisten lenkkien jälkeen kilpailussa menestyä.
Harjoittelun tulee kuitenkin olla ympärivuotista, ja huippumiehillä päivittäistä.
Maraton harjoittelun ei myöskään saa muodostua henkisesti rasittavaksi junnaukseksi, vaihtelu virkistää maratoonariakin.
Maratonjuoksijan on opittava askeltamaan taloudellisesti, sen hän oppii juoksemalla paljon, ja tarkkailemallaan omaa juoksuaan.
Maratonjuoksu ei ole 'vanhojen' miesten laji, kuten yleensä uskotaan.
Jo verraten nuorena voi juoksija, joka omaa kestävyyttä lähteä kokeilemaan maratoniakin.

Kuukausi ennen maratonjuoksua oleva harjoitusohjelma, jo jonkinverran aikaisempaa harjoituspohjaa omaavalla, voi olla esim. tällainen.

Ma.  5 x 5000 m hyvää vauhtia
Ti.  Yhtämittaista juoksua maastossa tai maantiellä n.1,5 tunnin ajan.
Ke.  25 x 400 m hyvällä vauhdilla. Väliin hissuttelua 3 min.
To.  Lepo tai kevyttä verryttelyjuoksua 30 min.
Pe.  25 x 1000 m hyvällä vauhdilla.
La.  Yhtämittaista juoksua tunti vauhti hyvä.
Su.  3 - 4 tuntia yhtämittaista juoksua leppoisalla vauhdilla. Välillä jokunen nopeampi pyrähdys 1 - 2 km matkalla.

Laskeskelin että tuosta verryttelyineen hyvinkin yli puolentoista sadan kilometrin viikko tulee.
Ehkä minun mielestä joitakin vetoharjoituksia olisi voinut korvata yhtämittaisella juoksulla, mutta muutenhan kävisi vaikka tänäpäivänäkin kansallisentason maratoonarin kisavirittelykuukauden ohjelmaksi.

Tässtä linkistä hiukan harjoitusmääristä maratonjuoksuun.

3 kommenttia:

  1. Taitaa paremmin sopia venäjän ja entisen saksan tovereille. Ajatuksena jos suomen kestävyys ihmeet juoksevat esim. Keskiviikon hyvällä 10km kisavauhdilla 25*tonnin.. Ei mahda kovin moni pystyä. Mutta onhan näitä teoriassa koviakin harjoituksia netti täynnä tosiaan käytäntö ja tulokset eri asioita.

    VastaaPoista
  2. Niin tämä ohjelma oli suoraan -40 luvun maraton harjoittelun (urheiluliitto, tai miksi sitä silloin nimitettiin) valmentajien silloinen ohje juoksijoille.
    Harjoitteliko kukaan tai ketkä ohjelman mukaan reenasi, siitä ei minun lähdeteoksissani mainita.

    Eihän se mikään kolmentunnin alittajan ohjelma olekkaan,
    Kahden ja puolentunnin miehillekkin tehot ehkä liian kovia, määrää kyllä vähintäänkin tuolla tasolla on syytä pitää, jos ei ole huippulahjakkuus.

    Janne Holmen maratonkilpavauhtista juoksi pitempiäkin matkoja harjoituksia kun tuossa ohjelmassa.
    Mutta Jannehan olikin tämänpäivän Suomalais maratoonareihin nähden ihan eri planetalta !!!.

    VastaaPoista
  3. Niin tuossa tekstin alla olevasta linkistä mukavaa pohdintaa, kuinka erinlaisilla ohjelmilla kolme aikansa huippunaismaratonaaria ovat kovia aikoja juosseet.

    VastaaPoista