sunnuntai 27. lokakuuta 2019

En tykää turhasta kellonajan siirtelystä.

Se alkaa olla vuoden pisiin kuukausikin lopuillaan, 31 vuorokautta + tunti päälle, siittä on kuukautta paha mennä panemaan pitemmäksi.
Nousin neljältä siirtelemään kelloja talviaikaan.
Lapin perukoilla kellojen ajan siirtoa ei edes huomaa, nyt on pimeää yötäpäivää, keväällä taasen kirkasta ympäri vuorokauden, sais mokoma pelleily kyllä loppua.

Tänään sitten juostaan Frankfurtissa maraton, TV lähetyksiä voi etsiskellä vaikka täältä.
Suomalaisia näyttää olevan mukana 142 kappaletta jos ei jälkiilmoitautuneena ole tullut lisää.
Rovaniemeläisiä edustaa Juho Latvala RDS (no: 9621), pitää panna seurantaan.

Mikäs siellä on juostessa, sää näyttää olevan mainio ja tapahtuman onnistumisesta vastaa 2500 vapaaehtoista + palkalliset.
Juomaa ja syötävääkin on varattu jottei lopu kesken, mm. juomia 450 000 litraa, bananeja 6000 kiloa, näin vain jotain mainitakseni.

Palailempa asiaan ja päivääni myöhemmin, kunhan makustelen miltä talviaika maistuu.
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Frankfurt juostiin, hyvin kärkipään jätkillä pukukoodi piti, mitä nyt yksi tunki paidan housuihin, vaikka nimeenomaan sovittiin että annetaan roikkua housujen päällä, ja kaikilla Nokian kumpparit, vai mikkä ne kengät olikaan.
ollin tv kuvaa
Juho niukkaan enätysparannukseen.
Ite kävin 14 kilometrin lenkin kuudenminutin kilometrivauhdilla, ei ollut kivaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti