maanantai 2. maaliskuuta 2020

Vähiksi käy ennen kun loppuu.

                                           Eilinen kisa oli tämän reissun viimeinen kisa, 
                                        ja tässä met vanhimpiensarjojen nuorukaiset.

Näillä rintanumeroilla starttailin tällä reissulla.

Saapa nähdä loppuuko lenkkeily Suomeen mennessä kun kanan lento. Olosuhteet ovat ainakin paljon, paljon vähemmän innostavat kun täällä.
Jos jaksaisi vielä Rovaniemelläkin jatkaa liikkumista, voisi kesänaikana jopa johonkin hölkäänkin innostua menemään ihan juoksumielellä.

Eiliseen kisaan jos vielä palaisin.
Ennen eilistä kisaani olen Cartagenassa juossut neljäkertaa puolimaratonin, ja luonnollisesti tämänkisan aika on huonompi kun aikaisemmat.
Onhan ikää tullut lisää ja terveydelliset seikat tulleet haittaamaan hyvää harrastusta.

Carttagenan kisa on aina jäänyt mieleen hyvistä kisajärjestelyistä, niin kun pääosin kaikkista täällä juoksemistani kisoista.

Kisoihin täällä löytyy aina juoksijoita, pienimmissä kisoissa osanottajamäärät voivat olla rajoitettu esim. 300 juoksijaan, sen pienempiä kisoja on tosi harvoin.
Sellainen 1000 juoksijaa on aika tavallinen kisa, ja suuremmissa kisoissa sitten tuhansia.
Siis tämänalueen kisoissa.


Siinä osanottaja bolsista kertynyttä tavaraa tälläreissulla, (ainakin runsas lippalakki tarjonta jäi kuvasta pois).
Kuvan saa suuremmaksi klikaamalla, (jotta näkee kuvatekstin lukea).

Muutama kuva eiliseltä päivältä.

Lähtö on tapahtunut Kake löytyy oikeasta laidasta, minä siellä joukon keskellä.
Uuno punaisessa lätsässään joukon keskellä.
Kake vilvottelee.

2 kommenttia:

  1. Turvallista kotimatkaa siulle, ja kiitos mukavista jutuista, joita ois mukava muistella, jos muistas... Heh... Perhana kyl tää vanhuus on ihmisen sairainta aikaa... Kärvistelemisiin! T. uuno

    VastaaPoista
  2. Semmosta on vanheneminen, terveys, muisti, juoksukunto, ajokortti ja kaikki muukin viedään.........
    Myö ei selvitä tästä...
    Kuolema tulloo, nyt tai myöhemmin..
    Uskoisin ehkä pikapuoliin, tai ainakin lähivuosina.

    VastaaPoista