sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Kun markka oli rahaa ja Kekkonen presidentti.

Suomessa rahayksikkönä oli markka vuodesta 1860 vuoteen 2002
Kekkonen oli presidenttimme 1956 - 1982

Minulla se vanhin Suomen markka on vuodelta 1892
Kaksmarkkanen on vähän vanhempi vuodelta 1865
En tiedä onko isän vai äidin vanhempia ollut joka on rahat vanhemmilleni antaneet, ja minun vanhempani sitten minulle antanut, mutta niin on raha kiertänyt.

No aikaa on kulunut jo siitäkin kun nämä kisakuvat on otettu, Kekkosen aikana kuitenkin.

Armaksen vauhdikasta estejuoksua 1969 Karihaaran kentällä.
Pauli Häkkinen / Jouko Takkinen eturivissä RDS:n talvisarjajuoksussa 1975.

Matti Karjalainen, Pauli Häkkinen, Seppo Helenius pohjosis Suomen maratonmestaruuskilpailussa Rovaniemellä 1976.

Ite kävin aamusella kympin juoksulenkin, johan siitä toistaviikkoa edellisestä juoksukerrasta oli kulunutkin.
Hiihtelemässä olen muutaman kerran käynyt.
Tunnoton sormi jotenkin menee kolmisormi hanskassa, kun sillä ei sauvasta purista, mutta suksi on voideltava niin pitäväksi ettei se edes luista, suksen lipsahdus sattuu poikkinaisiin kylkiluihin.
Sauvoistakaan ei juuri ole kun tasapainoa pitämään ja hiihtoa rytmittämään, kun voimat ylävartalosta on jo niin heikenneet.

Mutta TV:stä viikonpäästä voi seurailla olumpialaisia, kai sinne muutama hiihtäjä selviää kisailemaan, Uhkahan tuo korona on kisojen läpiviennille siten että kaikki huiput mukana ovat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti