Fairin ja Kaplanin tekemällä laskurilla voi laskea mikä aika olisi juostava jonkun muun ikäisenä, että se vastaisi samaa tasoa.
Ikäryhmät alkavat 40 vuodesta, mikä on kansainvälisesti katsottu veteraaniurheiluun sopivaksi alkamisiäksi.
35 - 40 vuoden välillä hidastumisen katsotaan olevan noin 1 % verran vuodessa.
Laskuriin ei tarvitse määrittää juostavaa matkaa, kun matka on kestävyysjuoksumatka välillä 5 km - maraton.
Laskurin perustana on jokaisen ikävuoden paras juostu aika maailmassa, jonka perusteella laskurin aikojen hidastuminen iänmukaan on laadittu.
Omia tuloksia tarkkailtuani asia oli niin kun sen tiesin olevankin, silloin kun elämässäni eniiten olen harjoitellut, koviimmat tulokseni olen tehnyt.
Eli 58 vuotiaana tehdyt tulokset tasollisesti koviimmat oli, puoli ja koko maratonin matkoilla tarkkailtuani.
Tämä laskuri tuli mieleen kun katselin Ruskamaratonille ilmoittautuneiden listaa, ennakkoon ilmoitautuneiden määrä näkyy olevan kaukana tapahtuman huippuosallistujamääristä.
Carrera Popular Base Area Alcantrila |
Kolmenkopla on hurauttanut fiiatilla Murciaan 14 kilometrin kilpailuun 2018.
Eipä ole näilläkään jäpillä yhtään starttia tällekesälle.
Kiltisti on kuvaajankäskystä järjestäydytty ikä ja pituusjärjestykseen.
Miksikähän tuo minun numerolappu ei koskaan ole vatupassissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti