sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Carnevaaleja ja juoksukisoja.

Tänään olimme katsomassa Orihuelassa juoksukisoja, myös parinkymmenen kilometrin päässä Orihuelasta, Elchessä oli juoksut.
Sehän ei täällä toki tarkoita sitä että kisasta tulisi pieni, vähän juoksijoita oleva tapahtuma. 

Itse olen molemmissa kisoissa ollut mukana useampia kertoja, hyviä kisatapahtumia molemmat.

Nyt Suomalaisjuoksijoita taisi kummassakin juoksussa olla vähänlaisesti.


Vesan hakiessa juoksunumeroaan, tapasimme Pacon, hän on auttanut minua ihan ensimmäisestä täällä alueella Espanjaa juostuissa kisoissa, kuten muitakin Suomalaisia.
Se ei vielä alkuaikoina täällä juostessani ilmoittautuminen aivan niin yksinkertaista ollut kun nykyaikana, siinä tarvittiin puhelinta, pankissa käyntiä ja faxia, ennen kun homma oli selvä.

Joissakin asioissa nykyaika on pirun helppoa, kun vertailee reilut parikymmentä vuosikymmentä aikaisempaan.


Ennen juoksun lähtöä oli vielä aikaa kisakaverien kanssa yhteiskuvaan.


Sitten kisa käyntiin, lujaa siinä lähdettiin.


Vesa Hyvärinen, ja loppusuoran punainen matto alkaa.


Siellä jo maali näkyykin.


Appelsiini maistuu ihan hyvälle juoksun jälkeen.


Meillä katsojilla katselu meni ihan hyvin, luulisin, itsellä kun näkemisestä puhutaan ei mene koskaan hyvin.

Kisareissun jälkeen kävin täällä Torreviejassa kävelylenkin, valmistelut oli täälläkin äänekkääseen, vähävaateisena kovaan jalkojen liikutteluun.
Kadunvarret oli 'ämyreitä' täynnä, poliseja ja ihmisiä parveili.
Oli alkamassa joka helmikuinen carnevaali tapahtuma, näyttävineen kulkueineen.

Poistuin paikalta, enne kuulovaurion ynnä muiden vaurioiden vaaraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti