keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Totuutta kohden.

Ensi sunnuntai on totuuden päivä.
Tarkoitus on juosta kotikaupunkini puolimaraton.
En toki sitä epäile ettenkö juosta jaksaisi, hölkkävauhtiani.
Miten menen näköni kanssa väkijoukossa kompuroimatta, ja ennen kaikkea pystynkö kusematta kokomatkan taittamaan??.

Uuden kisailmoittautumisen kuitenkin jo tein, Cartagenan puolimaratonille, sunnuntaille 5.3
Täytyy olla uusi kohde tarjolla, jos vaikka Torren juoksu epäonnistuisi.

Täällä Espanjan juoksukisoissa on Suomessa täysin tuntematon ilmiö.
Kisojen sallittu osanottoajamäärä saattaa täyttyä jo hyvissä ajoin.

Tänään oikein 'heinäpouta', aamulla käveleskelin pienen kaupunkikierroksen, nyt iltapäivästä sitten minun nykytilaanteelle pitkäjuoksulenkki.


Jalat ja koko ukko aivan 'tiltti', puolimatkassa piti kävellä varttitunti, loppumatkasta ei jalat enää oikein tahtoneet kantaa.
Nyt pitänee lepäillä sunnuntaihin asti, että jaksaa se puolikkaan juosta, ehkä muutaman kilometri verryttelyjuoksun kestää vielä parina päivänä tehdä.


Alkumatkan juoksukuvaa Torresta.


Ennen puolimatkaa jaksoi vielä maisemiakin katella.


Lenkin kääntöpiste, Ciudad Quesada.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti