maanantai 6. maaliskuuta 2023

Kisareissu Carttagenaan.

 Aluksi kiitokset Petrille ja Sarille kun kyyti järjestyi, ja Jukalle varustereppuni kannosta ja kisakuvista.

Tänä vuona tuo  kilpailukeskus oli siirtynyt urheilukeskuksen alueelle, missä olikin hyvät ja avarat tilat parkkipaikkoineen.
Samoin reitti oli kokenut täydellisen uusiutumisen, toki vanhoja reitinpätkiäkin juostiin, ja kierreltiin näyttäytymässä ihan ydinkeskustan kävelykaduilla kuten ennenkin.
Minullehan juoksu oli erikoisen tunteellinen, sillä viimeistä ulkomaan kisajuoksu olin juoksemassa.

Meitä Suomalaisia juoksijoita ei luultavasti muita kisassa ollutkaan kun, Petri, Jarmo ja minä.

Jukka hoiti huoltajan jobin kiitettävästi, oli käynyt juoksunaikana testaamassa onko palautusolut kelvollista, ja vielä varmisti että tarjoilu oli samaasarjaa mitä meikäläisellekkin tarjottiin.
Se viimeinen maaliintuloni Espanjankisoissa.

Viimeinen maaliintulo Espanjanmaalla, voin sanoa että tippa olisi tullut silmään, jos en olisi ollut niin väsynyt ja hirveässä neste vajeessa.
Suolapähkinä maistuivat maaliin tultua.
Sitten iski valtava väsymys.
Surkeaa kun kaikki lihakset ovat häviämässä, kohta ei pysy enää pääkään kannattelemaan kuihtuneen kaulanvarassa.
Palkintojenjakoa odotellessa tapailin useita pitkään samoja kisoja kiertäneitä ikätovereja.
Tässä Norberto de Wulf + vaimonsa ja mie.
Minun viimeinen 'bodium' kuvani ulkomailla.
Se oli sitten siinä, haikea olo......

4 kommenttia:

  1. Kyl siel mukava oli taas viilistellä ja katella muijen juoksuu, vaikka vähän "vajaata" se on ku ite on karsinoijen joutoukkopuolella. Tästä on kuitenki vielä yks lyhyt tolpan väli eteenpäin yriteltävä. T. uuno

    VastaaPoista
  2. Kiva oli reissu, uunolle haastetta korvaa minun paikka 70 vuotiaissa,
    Onhan se mukavaa kun saa numeron rintaan, se voitta katselijan osan 11-0 vaikka kiva kisoja on katsellakkin.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä teille molemmille ja mukavaa loppureissua. Nauttikaa lämpenevistä keleistä.

    VastaaPoista
  4. Kiitti, katselen juuri uutisten säätietoja, suuta vetää virneeseen, huomiselle luvattiin 25 astetta, loppuviikolle jo 30 astetta, ja tietysti aurinkopaistetta.

    VastaaPoista