sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Vielä kerran.

 Sopeutuminen talveen vaatii vielä kerran pienen katsauksen miten olis jos....

Torressa olisi pukeutuminen ulosmennessä paljonkin helpompaa kun täällä.
Päivän pituus tällähetkellä on Rovaniemellä ja Torressa samanmittainen.
Kevään tulo ei näillä leveysasteilla vielä näy, muuten kun että päiväsaikaan pakkaset lauhtuu yölämpötiloista.
Lumenmäärä vielä lisääntyy, keskimäärin suurimmat lumimäärät saavutetaan huhtikuulla.

Jos olisin vielä viikonpäästä (26.3) Torreviejassa, juoksukisoihin olisin mennyt Mursian Alcantarillaan, siellä on tullut parikertaa 14 kilometrin kisa juostua, kisanhan järjestää, Alkantarilan lentotukikohta.

Samana päivänä lähes kivenheitonpäässä Torreviejaa olisi parikin 10 kilometrin kisaa, Los Montesiinosissa ja Jacarilla, mutta meikäläisen ykkösvalinta olisi tuo Carrera Bace A'rea de Alcantarilla.


Aamulla kävin pienen juoksulenkin, vajaa kymppi, sormia paleli.
Tuota kolarisormea kyllä palelee sisätiloissakin, ja myös kesäkeleillä.
Lampaantaljasuoja useimiten kotona on sisätiloissakin sormessa.

Pitäisi ntuo hiihtolenkkeilykin saada vielä käynnistettyä, sulille teille pääsy antaa vielä odottaa viikkoja.

Yritän tätä sopeutumista Suomenoloihin jatkaa, tänään näyttää tulevan aurinkoinen päivä, jospa vielä sinne hiihtämäänkin..

2 kommenttia:

  1. S...tana. ko sekoilen, se suurin lumimäärä saavutetaan huhtikuulla!! , eikä maaliskuulla kuten kirjoitin...
    Korjasin asian blogiin..

    VastaaPoista
  2. Jep..täällä on kyl hyvät ilmat ja ulkoilumaastot muutenkin niinko tiijet. Mie oon lähipäivät kyykistelly LaMatan luonnonpuiston poluilla. Tänää Hessulle ja perstaina taas Quironin saluunoille mahkaa näyttelemään. Tsemppijä sinne vaikka välillä "kuonoon" tuleekin. T.uuno

    VastaaPoista