Kyllä hävettää..
Tänään Saarenkylän kirjastossa ei osunut oviaukko kohdalle, eikä kyllä se ovikaan ollut auki.
Nyt on sitten patti otsassa, onneksi ei kuitenkaan silmälasit särkyneet vaikka lattialle lensivätkin, eikä tikit revenneet olkavarresta vaikka se olkapää ovenkarmiin iskinkin.
En näe juuri mitään vähään aikaan kun valoisuus vaihtuu.
Tuli sellainen harha-aistimus että ovi on auki, kun ovessa olevasta ikkunasta valoa näkyi.
Paikalle tuli kirjastonhoitajakin katsomaan sitä ryminää, ehdotteli että istu vähänaikaa ennen kun lähdet liikkeelle.
Minua kyllä niin hävetti että pyrin poistumaan kiireenvilkaa paikalta.
Kyllä tää on yhtä helvettiä, tää elämä.
Venekumotun kansakoulun kuva kolmen alimman luokan oppilaista vuodelta 1957 tai 1958.
Minä takarivissä ensimmäinen oikealta, siinä tyttöjen takana.
Kuvan taakse on kirjoitettu vuosi 1957 jolloin olin kahdeksanvuoden ikäinen.
Voi se kuva olla kyllä 1958 otettukin, jolloin olin kolmannella luokalla, ja yhdeksänvuotias.
Ennen ei juuri kouluikäisillä silmälaseja ollut.
Ehkä näkökyky ei sen parempi ollut silloisilla oppilaillakaan, kun nykyisillä oppilailla, mutta ei siihen aikaan tutkimuksiin menty jos vielä jotain näki.
Yritän pienen ulkoilulenkin mennä tekemään, toivottavasti se onnistuu ilman kompurointia.
Tulipa nostalginen tunne Venekumotun koulun kuvasta,tunnistan kyllä monetkin. Sillon oli elämät alussa,nyt jo monelta ohi. Äkkiäpä se vanhuus tuli. Voi sinua,pitäsköhän sinun ottaa se valkea keppi,ei tarttis selitellä ja hävetä... mulla on tuo töppäilyjen häpeäminen jo kadonnut helpottavasti,tää on vain elämää ja ohimenevää. Tsemppiä veli!
VastaaPoistaJoo kyllä se kuva on -57 vuodelta kun tarkemmin katselin, eli kasivuotiaana jakso vielä hymyilyttääkin.
VastaaPoistaEteenpäin ajatellessa 66 vuotta, (mitä tuosta kuvanotosta on) on tosipitkä aika, mutta taaksepäin, se on paljon lähempänä.
Huonolla näkökyvyllä jalka tökkii epätasaisuuksiin ja meinaa törmäillä milloin oviin milloin ihmisiin,
Juopuneeksi varmaan monesti luullaan, kun kompuroi pieniinkin tien epätasaisuuksiin, puhumattakaan oviapäin kävellessä.