perjantai 28. heinäkuuta 2023

Eilen Torniossa.

Eilen kuluttelin aikaani Torniossa järjestettävää Metalli Cuppia seuraillen.
Lapin komeimmalla urheilukentällä kelpasi rataa kiertää, kun sääkin oli mitä parhain.


Keveäjalkainen nuorimies Martti Pasula (11v.) veteli vitosen alta 20 minuutin, ja oli kyllä lepohetken nurmikolla ansainnut.


Laitan tänne muutaman kuvan tapahtumasta myöhemmin.

1 kommentti:

  1. Ihan hyvin 11v kaverilta kyllä 5km, ei ole liikaa massaa vielä niin happkin kulkee. Tuli vaan mieleeni näistä viime aikaisista keskusteluista, kuinka huonoksi Suomen miesten kestävyysjuoksun taso on, etenkin jos verrataan entisaikoihin. Siinä ohessa olen seuraillut myös keskustelua, missä asiantuntijat arvelevat tason laskun johtuvan osittain hiihdosta, joka houkuttelee nuoria saavuttamaan "helpompaa" menestystä.

    Asia ei suinkaan ole niin yksinkertainen, että lahjakkuus ikään kuin menetetään toisiin lajeihin. Itseäni on mietityttänyt kovasti se,että jos nämä hiihtäjät kerran ovat kerran niitä "menetettyjä" lupauksia, niin miksi heistä lähes kaikki ovat niin surkeita juoksijoita? Itse harjoittelin hiihtäjänä noin puolet maajoukkueurheilijoiden tuntimäärästä, ja juoksua oli mukana todella vähän. Silti juoksin puolikkaan 1.10 ihan harrastetason hiihtoharjoitelulla, ilman mitään junioritaustaa kestävyyslajeissa.

    Minusta hiihto on monipuolisuutta korostava jali, eikä pelkällä kestävyyslahjakkuudella tee yhtään mitään. Kestovoima ratkaisee todella paljon, ja vaatii vuosien kovan treenin jotta sen saa hyvälle tasolle. Itse n lajivoimaa en hirveästi treenannut, joka olisi ollut aivan äärettömän tärkeää talvella menestyäkseen. Välineet olivat mitä olivat, huolto myös. Kovassa maastossa jäin runsaat pari minuuttia surkeilla suksilla Suomen maajoukkuemiehille kympin matkalla. Kaikki se n.50% harjoitusmäärillä optimista.

    VastaaPoista