Taas kerran...
Ei niitä pysty laskemaankaan jos ei ole pitkää matikkaa käytynä, monestiko olen jo tänä vuonna kaatunut.
Kun minun näköni on jo niin huono, etten varsinkaan pieniä korkeuseroja huomaa.
Niitä routapatteja ja kaikenlaisia kuoppiahan jalankulkureiteillä piisaa.
Tänäänkin lenkillä jalka tökkäsi pyörätiellä olevaan pieneen routapattiin, ja niin siinä taasen syöksyttiin tutkimaan asfaltin pintaa.
Kämmenet säästyivät ruhjeilta kun kädessä oli paksut villaiset näppylähanskat.
Hansikkaita pidän hellekelilläkin, kun tuo kolarivauriosormi palelee, ja inhottavaa pistelyä sormessa on kun se vastaa johonkin.
Minähän nykyään juoksen vain päällystetyntien lenkkejä, kun poluilla tai ulkoilualueen reiteillä niitä kaatumisia sattuisi useampiakin lenkkiä kohden.
Tympii per.... tämmönen.
Onneksi ei kuitenkaan ole vielä kaatumisista ruhjeita pahempia vammoja tullut.
On se tämän ihmispolon elämä kurjaa, kun ensin tehdään töitä vuosikymmenet ja ootellaan kunhan päästään eläkkeelle. Sitten kun sen aika koitaa terveys onkin mennyttä.
VastaaPoistaNiin se on, ei ihmisparan elämä ole kummosta, aina vain saa odottaa että jospa se joskus tulevaisuudessa helpotaa.
VastaaPoistaMutta sitten vanhenee, vaivat ja sairaudet seuraavat toisiaan, ja voi vain alkaa odottamaan että tämä kaikki loppuisi, ja se armahtava elämän loppuminen saapuisi.
Kun eutanasiaakaan ei Suomessa sallita.
(Kreikankielen eu-thanatos = hyvä kuolema)