lauantai 12. elokuuta 2023

Suomalaiset vanhenee nopeammin.

Olen aina ihmetellyt miksi Suomessa veteraanisarjojen alkamisikä on alhaisempi kun kansainvälisesti yleensä.

Aikanaan kun Suomessa veteraanisarjat alkoivat 35 vuotiaista, kansainvälinen käytäntö oli että sarjat alkavat 40 vuotiaista.
Kun kansainvälisissä kisoissakin alettiin käyttää sarjaa 35 vuotiaat, Suomi laski alimman sarjan 30 vuotiaisiin.

No kai se sarjojen nuorentamisella on vain tarkoitus saada kerättyä enemmän rahaa Aikuisurheiluliitolle, samoin kun tällä nyt perustetulla lisenssijärjestelmälläkin.

Kaikki tehdään vain ikääntyville urheilijoille vaikeammaksi.
Omassa ikäryhmässäni puhumattakaan ikääntyneimmistä, monet eivät käytä älypuhelimia, tietokoneita ja internettiä, jolloin omatoiminen ilmoittautuminen kisoihin on täysin mahdotonta.

Ei ole helppoa vanhetessa, Cartagenan puolikaan (2023) viimeisillä kilometreillä,
vaikeaa on.
Miksi meidän vanhempien ihmisten elämistä tässä yhteiskunnassa yritetään tehdä kokoajan vaikeammaksi.
Itse vielä jotenkuten pärjäilen netin ihmeellisessä maailmassa, mutta useat ikäiseni ja itseäni vanhemmat tuntevat että heidän itsenäisesti selviytymismahdollisuudet on unohdettu.

Olen seuraillut aikuisurheilijoiden maantiejuoksun SM-kisaan ilmoittautuneiden listaa, vielä on aika vähän listassa nimiä.
Toivottavasti ilmoittautumisia tulee vielä runsaasti lisää.

Lapissa veteraanien SM-kisoja on juostu aikaisemmin kaksi kertaa.
Rovaniemellä maantiejuoksussa 1993  (n.120 juoksijaa)
Torniossa 1997 maastojuoksuissa (n.200 juoksijaa.)

Siinäpä tämän päivän purnaukseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti