lauantai 16. syyskuuta 2023

Meikä oli Oulun juoksussa.

Kiva oli startata juoksukisaan, ja nähdä kilpakumppaneita.

Nythän tietöiden takia juostiin osittain eri reittiä kun ennen.


 Alkumatkasta aikapaljon mutkia, kun silloin vielä porukka oli kasassa, sai tällainen huononäköinen olla tarkkana.
Juoksu meni suunnitelman mukaan, tarkoitus oli juosta loppua kohden kiihtyvällä vauhdilla, ja niin se menikin, aika tavoite oli alle 45 minuutin.
Ekakilsa oli hitain 4:44 ja toinen kilometri 4:38, jonka jälkeen hiukan alle neljää ja puolta minuuttia kilometri kuuteenkilometriin, ja siitä eteenpäin noin 4:15 kilometri maaliin asti.
Klikaamalla kuva isommaksi.
Aikani 43:41 ja seitenkymppisten eka.
Keskisykkeeni 145 
Askeltiheys 174/min. Askelpituus 1.26 m.
Pystysuuntainen liike 7,6 cm Keskipystysuhde 5,8%
Askeleen maakosketusaika 247 ms.

Ja kun tuohon vielä lisään että juoksun aikana olin n.32 min 40 sek. kosketuksessa maahan, ja n. 11 minuuttia leijailin molemmat jalat ilmassa, niin eiköhän siinä jo tarpeeksi tietoa olekkin.

Tuota ilmassa viettävää aikaa on aivan liian vähän, silloin kun mennään näin hiljaisilla vauhdeilla.
Ne ilmassaolon ajat kasvaa prosentuaalisesti käytetystä juoksuajasta vauhdin kasvaessa.

Nyyh... 🐤. Miksi se kovemmille juoksijoille kaikki on niin paljon helpompaa, siellä vain ilmassa leijutaan.
Me maan matoset saadaan mennä pohjamutia myöten, eikä tunneta ilmassa liitämisen riemua, ei sitten ollenkaan. 😪

10 kommenttia:

  1. Muistutukseksi.
    Niin tänään tulee timanttiliga mtv subilta klo 22:00

    VastaaPoista
  2. Onnittelut vallan mainiosta tuloksesta! T.uuno

    VastaaPoista
  3. Kiitti. Ihan tyytyväinen juoksuuni.
    Täytyy se hyväksyä tuo iäntuoma hidastuminen, ja sairaudet, ja olla tyytyväinen kun tänä kesänä pääsi pari kisaa startaamaankin.

    VastaaPoista
  4. Joo ennen sitä liideltiin ja välillä selkämyskin oli kurassa kun rapa roiskui sinne asti. Nyt jos pohkeille asti saa ravan lentämään niin hyvä olis. Kyllä Ollin ikäselle tuo aika on melkein jo liitelyä.

    VastaaPoista
  5. Niin, sitähän sanotaan, kirmaavat kun nuoret varsat laitumella.
    Kai se on kaikkien elävien kohtalona vanhuuttaan, että se kirmaaminen vaihtuu laahustamiseksi.

    VastaaPoista
  6. Todella ripeäkinttuinen laahustaja sitten olet, jo tuota suoritusta pidät laahustamisena! Hienoa, että edelleen kulkee!

    VastaaPoista
  7. Hieno juoksu Olli👍🏻

    VastaaPoista
  8. Niin kyllä minä olen ihan tyytyväinen että sain kesälle kaksi kilpailu starttia, ja viime talven Espanjanreissun aikana kaksi kisaa juostua, tilanteeni ja ikäni huomioiden ihan tyydyttävillä vauhdeillakin.
    Mutta kuitenkin...

    VastaaPoista
  9. Minä kyllä viisikymppisten kynnyksellä juoksen elämäni parasta vauhtia, ainakin suhteessa ikään ihan ehdottomasti. Eilenkin juoksin rennosti alle 4 minuutin km-vauhdeilla muutaman kilometrin, osin suollakin, ja hoksasin sitten että happi alkaa vasta kunnolla kulkea.

    Veriarvot ovat nykyään niin paljon paremmat kuin 2000-luvun kilpauralla. Ei se paljon vaadi, mutta pirun tärkeä elementti tuo veri on juoksijalle, eikä veriarvojen koskaan parane laskea liian alas, tai muuten tulokset romahtavat jopa vuosiksi. Niin kävi minulle aikoinaan, mutta asiaa ei vain koskaan laitettu kuntoon.

    Väittäisin, että pienikin veriarvojen lasku harjoituskaudella voi pahimmillaan pilata koko tulevan kauden. Ja hei, olen väitellyt ennenkin, vaikkakaan en tästä kyseisestä aiheesta.

    VastaaPoista
  10. Juokset tosi kovaa vaikeuksiisi ja ikään vertailtuna !

    VastaaPoista