maanantai 14. lokakuuta 2024

Hirmuvauhtia Chicagossa.

 Chicagon maratonilla Ruth Chepngetich 2:09:57 !.
Aikahan on lähes minuutin kovempi kun miesten Suomenennätys.
Kiva oli seurata televisiosta todella kaunista, eteenpäin vievää askelta ja taloudellista menoa.
Kovaa meni myös miesten voittaja.

Chicagossa juostaan nykyisin runsaasti maratonaikoja maailman kymppikärkeen.
TV kuvan perusteella reitti näyttää sellaiselta että minä pitäisin siitä, mielestäni näyttää jopa Berliinin reittiä paremmalta.


Chicagon kärkimenijöiden suosikkikenkä näytti olevan tämä, vain hieman tuoreempana versiona ja väriltään keltaisena.

Ikävämpää uutista kantautui Romaniasta veteraaniurheilunpuolelta.
Meikäläisen sarjalainen, ruskamaratonillakin kilpaillut kova maratoonari menehtyi kisanjälkeen.
Otan osaa.
🏃

Oma viikonloppuni yöt oli tuskaisaa valvomista, samoin myös päivät oli tuskaisaa oloa.
Sunnuntai iltana sitten jouduin alistumaan ja menemään päivystyspoliklinikale, letkutettavaksi.
Kurjaa on vanhan ihmisen elo.
Joskus vuosikymmeniä sitten mökkityömaalla.

5 kommenttia:

  1. Melkoinen kehitys on ollut naisella viime vuosina, ei voi kyllä muuta todeta. Alisa Vainiollekin on siinä kiva pikku porkkana pureskeltavaksi, eli miten noin 32 minuutin kympin naisesta kasvaa 2.09-maratoonari muutamassa vuodessa? Juuri tällainenhan on naisen kehityskaari ollut. Myös Camilla Rihardsson voi nyt katsoa peiliin, ja kysyä, miten kehityn 2.15-2.18:n maratonjuoksijaksi, se kun ei ole mikään mahdottomuus.

    VastaaPoista
  2. Toki veikkaan, että Alisa vainion kehitys nousee vielä, jos hän satsaa 100% korkean ilmanalan harjoitteluun. Sillä 2.20:n raja pitäisi joku päivä mennä rikki, nopealla reitillä ja hyvissä olosuhteissa.

    VastaaPoista
  3. Naisjuoksussa on kuitenkin maratonille tähtääviä ja harjoittelevia juoksijoita Suomessakin.
    Miehissä kukaan ei taida tosimielellä matkalle harjoitella.

    VastaaPoista
  4. Minusta on typerää iltapäivälehdiltä verrata Janne Holménin suorituksia naisten ME-juoksijan suorituksiin. Holmén oli enemmänkin ratajuoksija, joka myöhemmin urallaan juoksi myös maratoneja, mutta paras kunto oli aina tähdätty arvokisoihin.

    Huippukunnossa ja nopeimmalla mahdollisella reitillä, viileissä olosuhteissa ja nykyisillä kengillä ennätys olisi ollut luokkaa 2.07-2.08. Niin, ja täytynee lisätä siihen vielä sekin, että eihän Holmén ollut käytännössä täysammattilainen, koska teki samalla vaativia opintoja ja väitöskirjaa.

    VastaaPoista
  5. Ainakaan täällä Lapissa ei juuri kannata juoksijaksi alkaa, jo pelkästään pitkän ja kylmän talven takia. Juoksu ei ole talvilaji, eikä hiihtämällä tule juoksijaksi vaikka kuinka haluaisi. Juoksu on niin raaka laji, ettei siinä pärjää kuin harjoittelemalla parhaissa mahdollisissa olosuhteissa ympäri vuoden. Kaikki poikkeaminen optimaalisista olosuhteista ja harjoittelun laadusta vie tuloksia rankasti alaspäin.

    VastaaPoista