lauantai 30. marraskuuta 2024

Kisoja Suomessa ja Espanjassa.

 
Kaksi pitkää päivää on tullut seurattua talviurheilua tv:stä.
Huomenna sitten tv:stä vitoskanavalta vielä hiihtojen lisäksi Valencian maraton, 
se ohittaa kyllä hiihtojenkatselemisen, tai pitänee viritellä tietokone seuraamaan hiihtoja ja mulkoilla molempia lähetyksiä.

Harmi kun ei itse voi olla kisailemassa, joutuu seuraamaan vain toisten kisaamista.
Omaa urheilullista liikuntaa on rajoittaneet kivut, pakkanen ja paha ilma, sekä laiskuus.

Tänään on elämäni 27 525 päivä, se on ihmiselle aivan liikaa.
Tässä iässä kaikki on jo liian vaikeaa tai kivuliasta.
Ikävää on että ihminen elää kauemmin kun ruumis kestää.

Pullo Bigaveria päivässä pitää lääkärin lähistöllä. (Espanjalainen sananlasku).
Ainoa lääke vanhuuteen on hauta. (Venäläinen sananlasku).

tiistai 26. marraskuuta 2024

Jätkän kaatopäivät.


Huonosti käynnistyi tämä päivä.
Heti aamusta tulin portaat yläkerrasta kylkimyyryä, jälki oli tämän näköistä.
Hyvä ette verisuoni katkennut, kyynärpäänkohdalta. 
Portaiden alapäässä valaistus on vähän huono näin sokealle.

Aamusta piti lähteä viemään näytepulloja laboratorioon, jalkakäytävillä oli pääkallokeli.
Enkä sitten kaatumatta tästäkään matkasta selvinnyt, nyt ei kuitenkaan pahemmin käynyt.

Niinpä suunnistin Tokmannille ja ostin apuvälineitä


Portaisiin liiketunnistimella toimivan lisävalolampun ja tuollaiset kengänpohjiin tulevat nastahärpäkkeet.
Tietysti nastalenkkarit olisivat paremmat, mutta miten niiden kanssa menettelisi kun pitää sisätiloihin mennä, esm. kauppaan?

Ulos juoksemaan ei uskaltautunut, joten kävin kuntosalilla juoksemassa matolla.
On se niin angeeta puuhaa, se paikallaan juoksu, ettei siinä kauaa viihtynyt.
Se eilinenkin juoksuyritys jäi tekemättä liukkaiden pyöräteiden takia.

Joku tolkkuhan se pitää olla mihin keliin lähtee, kun näin vanhana tuo pystyssä pysyminenkin on huonompaa.

 "Aina joku tolkku olla pitää, sanoi sairaanhoitaja, kun hullua elvytti".

sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Tänään sitten kokeilin juoksua.


Viimeisestä juoksulenkistä on kulunut 27 päivää, oli siis aika kokeilla joko...
 
Kello 5:00 astuin ovesta ulos päätöksenä juosta siltojenlenkki.
Juoksu ei pahalta tuntunut, eikä kipujakaan tuntunut, juoksuvauhti tosin oli yli seitsemän minuuttia kilometri.

Mutta....
Lenkin jälkeen oli hoppu kuselle, paskat sieltä mitään kusta tullut, tuli verta.
Se ei mikään hyvä merkki ole.
Mutta kyllä huomenna aion yrittää uudelleen.

Eihän tässä ole kun 15 päivää, jonka jälkeen otetaan taasen 12 näytepalaa eturauhasesta, jonka jälkeen muutamia päiviä juoksutaukoa tulee, ja verenkusemista on tiedossa.
Ei tää kivaa ole, ja pikkuhiljaa alkaa jo masentamaan.
👍 Valoheijastetut pyörätie ja jalankulkutien merkit Lainaan rannassa oli minulle uutta, oli kyllä hienot, meikäläinen huononäköinenkin pysyy reitillä.

Ennen Kuusamon hiihtolähetyksiä kävin vielä hakemasta kaupasta hiukan evästäydennystä.
Kisojen aikana menin sitten hakemaan ostamiani pensasmustikoita keittiöstä, ja kompuroin lattiamattoon.
En itse aivan kaatunut, mutta mustikat rasiasta pyörivät pitkin lattiaa.
Niitä kirosanoja jotka siinä yhteydessä suustani pääsi, ei aivan kansakoulupohjalta pysty laskemaan.

Niin niitä mattoja pidän lattiassa lähinnä siksi, että ne nostavat omanarvontuntoani, on edes jotain joka on omaa tasoani alempana. 

Näillä ajatuksilla tästä huomiseen.

torstai 21. marraskuuta 2024

On kylmää ja tuulista, en tykkää.

 

Eilisellä kävelylenkilläni oli kylmä tuulinen sää, mutta hetken yritti aurinkokin pilviverhon takaa pilkistää.

Tänään sitten olen ollut jo tasan kahdeksan vuotta täyspäiväinen eläkeläinen.
Äkkiä vuodet vierivät, tuntuu etteihän siitä niin kauan voi olla, mutta niin se vain on.

Tänään ei muuta ulkoilua tarennut tehdä kun pakollinen kaupassakäynti.
Jäätelö oli loppu, pakko oli lähteä kun vielä on tällainen kahdeksanvuotisjuhla.

Aivan hirveä tuuli, Saarenkylän sillalla heitteli tämmöistä köykästä miestä ihan mielensä mukkaan.

tiistai 19. marraskuuta 2024

Kun kaikki särkyy.

 
Kyllä on mennyt hommat vituralleen, kun ei mikään enää kestä.
Voimalat on jatkuvasti pysähdyksissä, merenpohjan kaapeli katkeilevat tämän tästä, vähän epämääräiselle haiskahtavat myös pankkien jatkuvat nettiongelmatkin.
Vähän epäilyttä jo olisiko kaikki ihan sattumaakaan.
Kyllä vanha tekniikka turvallisempaa on.
Tuo sähköautojen kehittely on kanssa mennyt siihen että suuri osa ajonaikanakin tarvittavista toiminnoista on monen valikon takana olevia 'hipaisu' kytkimiä.
Lämmönsäätö, ilmastointi, radio, ym:
Niiden käyttöhän vaatii katseen kohdistamisen pois liikenteen seurannasta.
Kyllä kunnon vanhanajan keinuvivut, painikkeet, pyöritettävät katkaisimet, löytyisivät ilman katseen kääntämistä ajotapahtumasta, ja vaikka hansikkaat kädessä.
Eihän puhelintakaan saa ajonaikana näpelöidä.

Samoin myös kun kaikki ovenkahvoja myöten tuppaa olemaan sähköllä toimivia, 
Ei hyvä ratkaisu meidän leveyspiirillä.
Ja entäs kun sähköt katkeaa?.

No minulle on sama, enhän autolla saa ajaa, kunhan eivät autoilijat aja päälleni kun ovat keskittyneet näytön tuijotteluun.
Ihmettelen vain kun tuossa sähköautohuumassa liikenneturvallisuutta ei ajatella yhtään.

lauantai 16. marraskuuta 2024

Talvisarjajuoksu on juostu.

 
Kisaa ei käyty revontulien loisteessa, vaan oli pilvinen ja vähän sateinenkin päivä.


Kisasää oli pilvinen ja juoksureitti paikoin aika liukas, noin 30 urhoollista kisaan starttasi.

Minä päivän liikunnaksi kävelin kisapaikalle, ja takaisin kotia, kävelyä tuli puolitoista kilometriä, se oli minun urheilusuoritukseni.

Tähän aikaan vuodesta on niin pimeä pilvisellä säällä, ettei meikäläisen näöllä viitsinyt kameraakaan mukaan ottaa, kun pitäisi melkein korvakuulolla kuvata sinnepäin missä tossunrapina kuuluu.

Kännyllä puolikymmentä kuvaa otin, kuvat liitän tähän jutun perään.






Juoksukisan jälkeen ennätin vielä katsomaan IST: teeveen Oloksen hiihtoja.

tiistai 12. marraskuuta 2024

Lauantaina talvisarjajuoksu.


RDS:n marraskuun talvisarjajuoksu juostaan ensi lauantaina.
Juoksukelikin saattaa olla ihan hyvä, tai sitten ei.
Viimevuoden marraskuun juoksunaikaan oli jo ihan talvikeli, tarvittiin ulkomaalaisvahvistusta että joku kilpailuasuinenkin kuvaan saataisiin.

🏃🏃🏃🏃🏃🏃
Tuossa päivänaikana tuli puhetta juoksumatolla juoksusta, niin tuli mieleen, olenhan kerran eläessäni osallistunut urheiluopistolla mattotestiinkin.

Elettiin vuotta 1997 ja olin silloin 48 vuotias, olin käynyt urheiluopistolla hieman auttelemassa kun sotaveteraanit olivat siellä kuntoutettavana, siitä kiitoksena sain ilmaisen mattotestin.

Tulokset testistä:
Paino. 62 kg
Rasvaprosentti. 7,6 %
Aerobinen kynnys syke. 142
Anaerobinen kynnys syke. 159
Maksimi syke. 171
Maksimi Vo2 ml/kg/min. 65,4

Kilpailullisesti kesä oli tasapaksua taaperrusta, astmakin vaivaili.
Juoksin kesän aikana puolikymmentä puolikasta 1:15 pintaan ja kauden päätteeksi maratonin Ruotsin Umeossa 2:45:15

Jos noita arvoja nykyhetkeen vertaisi, painoa on nyt 4-5 kiloa vähemmän ja maksimisyke on 20 lyöntiä alempi, muusta ei ole tietoa.

Yritin aamusta kävelylenkille, oli niin liukasta että palasin kilometrin käveltyäni takaisin, jospa sitten huomenna yrittäisi uudelleen.

sunnuntai 10. marraskuuta 2024

Vanha koira ei opi uusia temppuja.


"Sanotaan ettei vanha koira uusia temppuja opi"

 Eikä vanha juoksija osaa muuttaa askelta niin että nyky 'pomppukengästä' hyötyä saisi.
Jos näin voimakkaasti kantapääedellä tiehen tulee, ei se päkiäosa puristu kokoon ja palautuessaan eteen ja ylöspäin työntövoimaa anna.

Olen kokeiluissani kyllä havainnut, kun juoksee lyhyemmällä askeleella niin että askel tulee enemmän vartalon alle, niin kyllä askeleeseen tulee hieman lisää ponnistusta ylös ja eteenpäinkin.
Ja kyllähän sen Garminin daattakin kertoo.

Mutta kilpajuoksussa kun yrittää parastaan, vanha tyyli juoksuun palaa, yli kaksisataatuhatta juoksukilometriä pitää siitä kyllä huolen.

Mutta kyllä nuo kevyet ja vaimentavat nykykengät mukavia on.
(tosin ei enää nuo, on jo parhaat ominaisuudet pois juostu).

Oottelen jo malttamattomana, jos ensikesään selviäisi ihan juoksukuntoisena, olisi kiva ostaa uudet viimisenpäälle kengät ja opetella juoksemaan edes lyhemmän matkan kilpailun enemmän kengän vaatimalla juoksutekniikalla.
(Ihan testausmielellä).

Mutta nyt lähden pienen kävelylenkin tekemään, pitää tuohon leikkauksenjälkeiseen liikkumiseenkin totutella. 

Lisäänpä tähän vielä Kelvin Kiptumin juoksutekniikasta videolinkin, kun asettaa videon toistumaan hidastettuna näkee hyvin kuinka se askel tulee maahan, korkealta kokojalalle vartalon alla.
Löytyy YouTubesta videoita myös Eliud Kipchgen tekniikasta, aika samanlaista  on molempien askellus.

torstai 7. marraskuuta 2024

Elämässä on usein vaikeaa tehdä päätöksiä.


Ihmisen elämässä on päätöksiä tehtävä jatkuvasti kaikissa asioissa, eikä terveyteen vaikuttavat päätöksetkään aina ole niitä helpoimpia.

Saa siinä pieni ihminen yrittää pohtia mikä kulloinkin olisi paras vaihtoehto, kun ei omaa Eisteinin Albertin aivoja.
Se on ikävä kun aivotonkin joutuu pohtimaan, kuinka raskaisiin hoitoihin ja tutkimuksiin on valmis.

Eilen urologi soitteli, kysyäkseen mielipidettäni eturauhasen uudelleenhöyläyksestä.
Vaikea oli siinä päätöstä heti tehdä.
Tänään käyn PSA testissä, onko lukemat pienenneet vai suurenneet, ja onko lukemat tuon tuberkuloosilääkityksen jälkeen muuttuneet.

Tuon viikko sitten tehdyn leikkauksen jälkeen kävely sujuu jo hyvin, mutta tämä marraskuu on vielä noudatettava varovaisuutta ja juoksu sekä kuntosalikäynnit on pannaan julistettu.

Amerikka sai uuden vanhan presidentin, maailmalla soditaan siellä ja täällä, maailmalla myös jatkuvasti on joku sääkatastrofi meneillään, ja minulla särkee päätä ja kieli on täysin 'turrana'.
Ikävää kun mikään ei ole oikein hyvin.

maanantai 4. marraskuuta 2024

Kisavinkkejä talvelle, Espanjanmaalla.




Pitkä kylmä pimeä talvi ei ole juoksijan kannalta sitä parasta aikaa.
Harkitsetko talvenkatkaisuksi jotain kisareissua ulkomaille.

Itse olen usein talvea viettänyt tuolla Torreviejan seuduilla.
Pikkurahalla lentoja tuonne Espanjan Alicanteen yleensä löytyy, eikä kisatarjonnasta ole puutetta.

Esimerkiksi:
19.1 Santa Polan puolimaraton, reitiltään nopea ja tasokas kisa, 
jossa sopivanvauhtista juoksuseuraa löytyy.
Tästä linkistä omaa kirjoittelua ko. kisasta.

2.2 Maraton, puolikas ja kymppi Murciassa, tässä kisassa mm. Jarkko Järvenpää on maratoneja juossut.

Puolimaratoneja juostaan mm. Orihuelassa,  Alicantessa, Torreviejassa, Cartagenassa, Elchessä, 
vain muutamia mainitakseni.


Tässä yllyttelen edes muita Espanjaan kisailemaan, kun se näyttä etten ehkä tänä vuonakaan itse pääse kisoja kiertämään. 

sunnuntai 3. marraskuuta 2024

Unelmat ja realismi.

 

Unelmissani olisin jo paennut talvea kesäisempiin maisemiin, jossa ilman mitään vaivoja juoksentelisin ja etsiskelisin kisoja tuleviin viikonvaihteisiin.

Totuus on toisenlainen, laahustan kymmenensentin askeleella sisätiloissa olohuoneen ja keittiön väliä, kivunirvistys kasvoilla.
Se on realismia.

Tuossa kuvassa taivallan Cartagenan puolimaratonia vuoden 2023 maaliskuussa.
Tuolloin mieli on korkealla vaikka ei se terveydellinen tilanne silloinkaan kilpajuoksutasoa ollut.

Kyllä se viikatemies matkanvarrella varoitusmerkkejä meikäläiselle silloinkin heilutteli.



Kun ei muutakaan voi tehdä, olen katsellut videoita uusien ja minulle vielä oudompien asioiden tiimoilta, eli sähkökäyttöisistä autoista.

Vaikka autojen ongelmat eivät minun ongelmia ole, kun en näkökyvyn takia ajaakaan voi, on silti kiva tietää missä sillä saralla mennään.

Tuosta linkkiä  josta asiaan tutustumaan pääsee, jos kiinnostaa, tai olet hybridi tai sähköautoa hankkimassa, uutta tai käytettyä.
Varsinkaan Suomen sääolosuhteet eivät ihan ongelmattomia ole, akuille eikä sähkömoottorillekaan.

Iltapäivällä tv:stä voikin sitten seurailla New Yorkin maratonia, se aina kiinnostaa, vaikka ei juoksukykyä olisikaan.