perjantai 6. joulukuuta 2024

Ennakkokatsaus Suomen maratonvuoteen 2024.


Viimeistä kuukautta eletään vuotta 2024, pieni ennakkokatsaus miten Suomessa ja Lapissa on maratoneja juostu.

Suomessa on 15 henkilöä juossut alle 2 t 30 minuutin, ja hiukan yli 300 on päässyt alle 3 tunnin.
Aika vaatimatonta on tason meillä.

Lapissa taso on vakiintunut nykyään siihen ettei kukaan alita kahta ja puolta tuntia, kolmentunnin alittajia on tänä vuona ollut kahdeksan juoksijan verran.
Kyllä parantamisenvaraa on meillä Lappilaisillakin.
Kovat Kolehmaiset Hannes, Viljam, Tatu, "pomppukengissään"
Ensimmäisenä Suomalaisena ja koko maailmassa kahden ja puolentunnin rajan alitti Wiljam Kolehmainen vuona 1911 New Jerseyssä 2:29:39.2 eli 113 vuotta sitten.
Tuloshan ei toki ollut Maailmanennätys, koska hän oli ammattijuoksija.

Nykypäivänä rahantulo juoksuista ei toki estä ME:n juoksemista, 
mutta SE:tä ei saa jos ei muista maksaa lisenssimaksuja, 
Se lisenssin puuttuminen ei toki ME:n juoksemista estä.

Suomenennätyksen alle 2 ja  ½ tunnin juoksi ensimmäisenä Salomon Könönen 2:28:39.4  vuona 1949, eli syntymävuotenani, 
SE lisäksi tulos oli myös EE ja vuoden kärkiaika maailmassa.

Eipä tästä nyt sen enempää, vuosihan on vielä kesken.
Siirryn seurailemaan runsasta urheilutarjontaa tv:n puolelta.

2 kommenttia:

  1. Vuonna 1996 juoksin oman enkan 2.42 maratonilla. Silloin sillä ajalla päästiin juuri ja juuri sadan joukkoon.

    VastaaPoista
  2. Niin niitä juoksua harrastavia oli ennen paljon enemmän, niin juoksijoiden tasokin nousi kovemmaksi.
    Oli harjoiteltava enemmän ja kovempaa jos edes joskus halusi päästä tulosluetteloiden kärkipäähän.

    Ja juoksumatkojen suhteenkin suuntaus on ollut se että kilpailtavat matkat kaikissa hölkissä lyhenevät lähes vuosittain.
    Joskus seitsämänkymmenluvun alkupuolella hölkissäkin juostiin ne sitten tiellä tai maastossa, valtaosa juostavista matkoista oli 15 - 25 kilometriä.
    Nykyään kun usein matkana on vitonen ja harvemmin edes kymppi, niin se maraton tuntuu monesta niin pitkältä matkalta, ettei edes uskalleta tavoitteita asettaa kyllin korkealle, jolloin myös harjoittelu jää tasolle jolla ei kovin kovia aikoja juosta.

    VastaaPoista