sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kovaa mentiin Berlinissä.

Dennis Kimetto Kenia 2:02:57 Berliinissä, ei voi muuta sanoa kun lujaa mennään.
Henri Manninen juoksi myös hienosti 2.16.43 ja Pekingin raja alittui.
Lappilaisista Johanna Davidila 3.04.48 
Aiemmin keväällä Aavasaksan aurinkomaratonilla kulki vielä hiukan nopeammin 3.03.00, ehkä seuraavassa juoksussa kolmetuntinen jo alittuu.


Itse palauttelin eilisen Huippukympin rasituksia kevyellä 13 kilometrin GPS:mittareiden testauslenkillä.
Minulla oli molemmisa ranteissa Garminin mittarit, ja eroa mittarit saivat matkassa 20 metriä.
Mittarithan ovat muuten identtiset, ainoastaan 305:sessa on sykemittari ja 205 on ilman sykemittausta.

Ennen lenkkiä asetin mittarit aukealle paikalle 10 minutin ajaksi, miettimään tietävätkö missä ovat.
Aika pienelle alueelle kaikki mittauspisteet olivat asettuneet, toinen mittareista oli saanut kaikki pisteet 1,74 metrin sisälle ja toinen 1,92 metrin sisään.
Olosuhteethan olivat hyvät, täysi pilvetön aurinkopaiste, kelpasi siinä sateliitteja bongailla.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Huippukympillä.

Tänään päätin kesän hölkkäkisakauteni Suomessa.
Olin Huippukympillä Isosyötteellä, kisassa tuli uusi osallistujaennätys yli puolitoistasataa kisailijaa.
Hiukan kuitenkin ihmettelen miksi esim. Rovaniemen hölkkäkansa ei ole runsaslukuisempana liikkeellä, onhan tapahtuma mielenkiintoinen, kun on vähän tavallisesta formaatista poikkeaava kisa.
Vai pelätäänkö loppumatkan nousua?.
Ei se nousu terveelle ole mikään, kyllä sen juoksee.

Meikäläinenkin pumppuvikanen tuli nousun juosten, tosin nyt päätin etten enää tuohon kisaan osallistu, oli vähän pahoja tuntemuksia nousun loppupuoliskolla.
Tosin päätin jo pari vuotta sitten etten enää kilpailumielellä hölkkiin osallistu, mutta minkäs luonnolleen voi, osallistumattakaan ei osaa olla, ja kun numerolapun rintaan saa niin ainakin jossaivaiheessa vauhti kiihtyy jo siihen mitä nykyisellä kunnolla pääsee.

Tänään aikani oli 46.31 jolla irtosi kuusvitosten voitto, ja tuli uusi sarjan reittiennätys.
Palkintopytyn ja reittiennätyskorvauksen lisäksi sain henkisen valmentautumisen kirjan, joka on osuvasti nimeltään Huipulle, ja huipullehan me tänään juostiinkin, nimittäin Isosyötteen huipulle.

Tulokset: ilmaantuvat tänne, tai tänne.    Kuvia

Seuraavan kerran kun asettelen numerolappua rintaani se tapahtuu todennäköisesti Espanjassa, joskus marraskuun loppupuolella, ehkä..

perjantai 26. syyskuuta 2014

Suoritin eläinkokeita Peuralla.

Tänään juoksin koelenkin tuon toisen Garminin kanssa, akkuremonttin jälkeen.
Kyllä se mittari jotain näytti, enkä mihinkään sähköiskuihin tai säteilyynkään kuollut. Lenkin avaruudelliset mittasuhteet olivat seuraavat,
aika 39.40, matka 7.83 km, keskisyke 118
Ihmeellistä sykemittari näytti koko ajan ihan järkeviä lukemia,
Polarin sykemittarit (kokeiltu useampiakin) eivät ole vuosiin saaneet järkeviä lukemia koko lenkin ajalta, välillä sykkeet ovat lukkiintuneet paikalleen, ta sitten tippuneet reippaasti alle sataan, tai kadonneet kokonaan.
Siinä minun pumpun sähköisessä käyrässähän on sellaisia ylimääräisiä kiemuroita, johtuneeko niistä.

Aikoinaan nuo juoksukilpailut Suomessakin olivat paremminkin sirkushuveja, kun kisoja mies miestä vastaan.
Varsinkin hevosta vastaan käydyt näytösjuoksut olivat suosittuja.


Siinnä pari ilmoitusta 1800 luvun loppupuolelta.
Hauska piirre myös tuo kun kaikkia juoksuja silloin kun juostiin kovemmalla vauhdilla, kutsuttiin pikajuoksuiksi.

Ensimmäinen maratonjuoksukilpailu Suomessa juostiin 1906
Kilpailun voitti Kaarlo Nieminen ajallaan 3.01.06 ja kyseessähän oli 40.2 kilometriä,
mitä matkaa juostiin silloin maratonina.
Yli puolet kilpailijoista keskeytti kisan.
Kaarlo Nieminen oli ammatiltaan kivityöläinen, ja Suomen ensimmäinen maanteillä säännöllisesti harjoitellut kestävyysjuoksija.
Siihen aikaan harjoiteltiin lähinnä puistoissa, radoilla ja metsäpoluilla.

Suomessa ei ollut aikaisemmin marathonjuoksua otettu kilpailuohjelmiin koska meikäläiset johtomiehet urheilunalalla olivat pelänneet tällaisesta juoksusta helposti syntyvän liikarasitusta.

torstai 25. syyskuuta 2014

Onnistunut talventekoharjoitus Rovaniemellä.

Täällä Rovaniemenseuduilla pidettiin sellainen sähkökatkon katastrofi harjoitus,
Mutta se jouduttiin keskeyttämään kesken kaiken, kun alkoi näyttämään ettei harjoituksen puitteissa sähköjä heti kohta olisi saatu takaisin kytkettyäkään.

Luonto on pitänyt myös talventeko harjoituksensa, se puolestaan on näyttänyt onnistuvan ihan hyvin luntakin on paikoin jo yli 20 senttimetriä.

Sen verran on lumista ja loskaista pyöräteillä että ei oikein kengänkastelulenkkikään kiinnosta.

Eilen askartelin uuden akun Uunolta saamaani Garminin gps mittariin, 
testausta en ole vielä tehnyt kuinka se pelittää, mutta kyllä akku laturissa latautui ja kello käynnistyy.
Testaillaan kunhan kelit paranee.

Uunolla viimetalvena Torreviejassa laite sanoi palvelusopimuksensa irti, ja uuno kotilomalla käydessään osti uudemman ja kehittyneemmän mittarin entisen tilalle.
Niinpä minä sain entisen askarteluharrastuksiani varten.
Laitteethan kehittyy ja ikääntyy, akkuja ei juuri maahantuojan korjaamolla kannata vaihdattaa, eikä juuri itsekkään, jos alkuperäisen akun hommaa.
Meikäläiselle se on mukavaa ajankulua värkkäillä akunvaihtoja erinlaisilla kamerojen, puhelinten ym. akuilla joita jostain halvalla löytää.
Erinlaisia tinaus, sovitus ja muita hommiahan se kyllä vaatii, ja lopputuloksiakin voi vain arvailla.

Mutta nyt on jatkettava noita hierontahommia.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Ei oo kivaa juosta räntäsateessa.

Terveydenhoitolehti No:4  1906

Juoksemaan!
Kirjoittanut Oskari Heikel
Otteita kirjoituksesta:
"Meidän yleiset sopivaisuuskäsitteemme ovat monessa suhteessa kierot. Juoksemista me pidämme pienelle lapselle erinomaisen sopivana, niin kuin se onkin. Mutta jos aikaihminen juoksee ilman erinomaista hengen hätää, 
niin sitä pidetään hätiköimisenä tahi perin hassunkurisena tapana."
-------------------
"Juoksun halveksimisella lienee yksi erikoinen syynsä, kauneusopillinen eli esteellinen. Valitettavasti ei kaikkien juoksu ole kaunista.
Jos hevonen tahi koira juoksee, niin siitä ei ole mitään muistuttamista. 
Ne juoksevat kauniisti. Niitä luonto vaatii juoksemaan, eikä kukaan sitä estä. 
Niillä on siis riittävästi harjoitusta; ruumis pysyy keveänä ja nuorena. 
Lehmänkin luonto vaatisi sitä joskus juoksemaan, voimistelemaan. 
Vasikkana se saakin vähän karkeloida. Mutta sitten me sidomme sen seisomaan päin seinää melkein koko elinajakseen.
Ja kun tuo raukka sitten joskus valloilleen päästyään yrittää, luontoaan totellen, tekemään muutaman hypyn, niin me ihmettelemme ja ilkumme sen kömpelyyttä.
Ihmislapsenkin yleensä annetaan vapaasti karkeloida. Mutta kun nykyajan sivistysihminen tulee vähän isommaksi, niin hän sidotaan kiinni kytkyellä, jonka nimi on sopivaisuus eli etiketti, jota vielä velttous ja välinpitämöttämyys tukevat. Juokseminen on hänelle kovin sopimaton, varsinkin naiselle, vaikka etupäässä juuri naisen terveys vaatisi sellaista harjoitusta.
Ja kun sitten joku ei enää aivan nuori nainen joutuu siihen onnettomaan tilaan, 
että hänen täytyy juosta, esim. ennätääkseen ohi kulkevaan raitiovaunuun, 
niin jo kuulemme; Ha, ha, ha Juoksee kun lehmä. - Todellakin, mikä sattuva ja opettavainen vertaus!. Samat syyt, samat seuraukset."

Onneksi nykyään juokseminenkin on ihan sallittua hupia niin naisille kun miehillekkin, vaikka ei enää kakara oliskaan.
Vielä minunkin nuoruudessani maaseudulla juoksulenkillä nähdyn vähänkin kakara-iän ohittaneen perään ihmeteltiin, "olisi sitä varmaan kotona töitäkin ollut tehtäväksi, ettei olisi tarvinnut turhaa mennä hötkyileen".
Eikä nykyään tarvitse isän ja äidin, vaikka nuoriso lenkkeilystä pitäisikin, enää kuulla arvostelua " Niin, niin hyvä oli sinullakin pojan alku, mutta tommoseksi sen piti mennä."

No kaikesta huolimatta aamulla kävin räntäsateessa 10 kilometrin lenkin, 
jalat oli märkänä ja varpaita paleli, että semmosta houkkiointia sitä harrastetaan.
Lauantaina ajattelin mennä Syötteelle Huippukympin juoksuun, 
juostaanko se juoksu sitten lumikelillä vai sulallamaalla, mutta helpommalla reitillä kuitenkin kun maastojuoksut ennenvanhaan.


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ensimmäinen talven merkki, talvisarjajuoksu.

Flunssasta ruskakävelyä.
Kyllä net syksyiset kelit löysivät Lapin, lämpimästä kesästä huolimattakin.
Ensiviikon puoliväliin ei enää lämöasteita luvata päivällekkään
 +3 enempää .
Kylmänarkoja eläkeläisiä varten on hyvä pistää tähän tälläinen laskuri.

Tänään juostiin myös RDS:n  Juhlajuoksu, jonka tulokset löytyvät täältä.


Kalle Keskipoikela juoksi reittiennätyksen vitosenreitti taittui aikaan 15.09 
Jani Ylisaukko-oja oli kisan toiseksi nopein.


Johanna Peiponen oli naisten nopein, vaikka myöhästyikin lähdöstä.

lauantai 20. syyskuuta 2014

SM-mitalleja Lappiin.

SM- maraton on juostu.
Anni Hemminki RDS  2.47.41 hopeaa.
Elli Hemminki RDS     2.48.40 pronssia.

Onnittelut!!