Vuosi on jo niinlähellä loppuaan että on aika tarkkailla minkälainen se kohdallani oli.
Vuoden ekapäivä toiveita heitin La Matan rantahietikkoon hyvästä vuodesta, mutta toiveet haihtu kyllä merenaaltoihin.
Tuli koronnan rajoittava vuosi, ja minusta tämänmaan vanki.
Mitään suurempaa tapaturmaista, pieniä haavoja ja ruhjeit lukuunottamatta tällevuodelle ei tullut.
Tosin edellisen joulukuun kisakaatumisen vammaa piti lääkitä viellä pitkälle tammikuutakin.
Pitkäaikais tai siis pysyvien sairauksien kohdalla ei mitään ennaltaodottamatonta tapahtunut.
Yhden flunssa sairastin tammikuulla, ja samoin korkean kuumeen, joka ei muita oireita aiheuttanut.
Korona nyt jonkinverran on rajoittanut normaaleja toimintojani kotimaassa, ja mikä pahinta täältä ei ole päässyt pimeyttä ja talvea pakosalle.
Se mikä eniiten murhetta elämääni tänävuonna on aiheuttanut, on edellisen syksyn ajokortin menetys.
Siihen että olen autoton lopun elämääni, siihen ei vain totu, se rajoittaa kaikkea tekemistäni ja harrastamista.
Näin vanhempana ja eläkeläisenä, maailman tilanteet ei suurestikkaan omaa eläämääni suuntaan tai toiseen heilauta, eikä murheita aiheuta.
Vuotta juoksuharrastuksen osalta tarkkailen lähemmin vuodenvaihteen jälkeen.
Ennakkotietona, nopein kaksijalkainen juoksija en ole minä, eikä se myöskään ole Usain Bolt.
Nopein kaksijalkainen juoksija on Strutsi, se voi juosta yli 70 kilomerin tuntivauhtia, ja maratoninmittaisen matkankin yli 65 kilometrin tuntivauhdilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti