tiistai 7. maaliskuuta 2023

Kisajuoksut Espanjassa.

Hiukan tietoja Espanjassa juoksemista kilpailuistani.
Olen elämässäni juossut 85 kilpailua Espanjassa, ensimmäisen juoksuni 1987 Malagassa, ja sarjavoitolla (35v.) kisani avasin.
Viimeiseksi kisakseni jäi sitten tämä viime sunnuntain Cartagenan kisa joka myös päättyi sarjavoittoon (70v.) sarjassa.
Kaiken kaikkiaan podium paikkoja tuli 55 kappaletta ja ykkössijoja 38 kappaletta, vaikka usein ei omaikäistensarjaa ollutkaan tarjolla.

Harjoittelukilometrien määrää Espanjanmaalla en viitsi alkaa laskemaan, (enkä täältä käsin pystyisikään).
Kanarian saarten matkoja joissa on keskitytty vain harjoitteluun on myös usein tullut tehtyä.

Torreviejan alueella, tämä päivä mukaan luettuna, juoksua on 12 111 kilometriä.
Joista kilpailussa 1175 kilometriä.
Puolimaratonin mittaisia kilpailuja 39 kappaletta, eli lähes puolet.

Minulle usein esitetty kysymys? "Voiko siellä juosta".
 Vastaukseni kyselyyn arvaattekin, enhän täällä olisi käynyt viitenätoista vuotena, jos täällä huono juosta olisi.

Oma määritelmäni itsestäni juoksijana vuosien takaa.

Eilen pidin täydellisen vapaapäivän, väsymys sunnuntain kilpailusta painoi niin että lähinnä makailin sängyssä.
Tänään aamupäivällä pieni käveleskely, päiväkahvit ja sitten yrittelin juoksulenkille.


Se lenkki osoitti että väsymys on kova vieläkin, viidentoistakilometrin lenkki tyssäsi jo 12 kilometrin kohdilla ja piti panna kävelyksi.
Mutta onneksi oli lähes helteinen keli, niin hiljalleen kävellen kotikin lähesty.
Huomenna yritän lenkille uudelleen...

11 kommenttia:

  1. Selailin Espanjan kisatuloksia, pisti silmään!!
    Matti Tennilä Los Americasissa Kevätjuoksussa
    5 km- 23:10 (4:38/km)
    Onnittelut tätä kautta!! Hienoa..
    jos Matti sattuu sivulla vierailemaan.
    Heh... sori vaan mutta meillä on täällä paljon lämpöisemmät kelit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu kiva on vaivojen jälkeen täällä läpsytellä menemään. Jospa syksyksi pääsis kuntoon. Onnittelut sinulle, kun pystyit nuo kisat juokseen. Pärjäillään ja toivotaan terveyttä.

      Poista
  2. Joo Matille miultaki onnittelut. Kakku oli kyl hyvä ja siintä Olalle kiitos, vaikka tuon kahvin ois voinnu "vanhentaa" jollaki konstilla "jämäkahviksi". Tuo liian tuore kahvi kun on aiheuttannu miulle hirviän määrän näppylöitä ja muita plänttejä. Löytysköhä jostaki eläintarhasta paikkaa vaikka Pantterin tuuraajalle. Mie mänisin jo nahkan puolesta siinä hommassa ihan täyvestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uno! Vaikeuksien kautta kolmanneksi😀 Onhan tämä yhtä sairaskertomusta ollut, mutta nyt nautitaan. Seuraava startti 19.3. vain 5 km, mutta jos reenit sujuu 2.4 ehkä pitempää👍 Pärjäillään👍😊

      Poista
  3. Onko ybyssä lohkolämmitys lohkossa vai letkussa.

    VastaaPoista
  4. Ensiksi, kyllä kai se blogissa on, se oli varuste jonka ybyyn kaupanteon yhdeydessä otin.
    Uuno pitäisi saada ymmärtämään, että kahvi juodaan silloin kun se keitetään ja kuumana, eikä kaikkea vanhaa kuravelliä pidä kurkkuunsa kaataa. Ja kylmää kahvia, hyi hemmetti.. saa siinä sitten quironilla valittaa kun nahkakin keksii.
    No,huumorii mutta ei ymmärrä makuelämyksiä..

    VastaaPoista
  5. Täällä on ollut yöaikaan yli 20 pakkasia. Emäntä lähti ybyllä töihin niin sitä piti lämmittää. Kerta viikkoon on yritetty ybyä käynistellä.

    VastaaPoista
  6. Katsoin aamulla Tervolan Louen mittarissa -32
    Harvoin maaliskuun puolivälin paikkeilla noin kovia yöpakkasia pitää.
    Talven pakkasennätyksiä mitataan Lapissa Maaliskuulla.
    Kylmältä kuullostaa.
    Kävin tänään aamulla ennen kuutta aamulenkin +17 +18 astetta, kivakeli juosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä meilä Tervolassa on nyt kovat pakkaset yöllä. Istuskelin ikkunan äärellä kolmelta yöllä kahvikupin kans, kun flunssa ei antanut nukkua. Oli vähän kuumetta ja päänsärkyä. Terkkuja sinne ja nauttikaa te lämmöstä siellä.

      Poista
  7. Kyllä nautitaan..
    On kyllä kovia siellä pakkaset aamuisi, onhan kuitenkin kohta maaliskuun puoliväli.
    Eihän se vain koronaa ole?.
    Tervehtymisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole testannut... Luin jostain, että maaliskuu on jonain vuosina ollut vuoden kylmin kuu, nyt saattaa tulla, kun huhtikuun alkuun on vasta luvattu kevään oikein alkavan. Sitä ootellessa🥶😊

      Poista