Aurinkoista säätä Aurinkomaratonilla.

Tänään kävin Aavasaksan Aurinkomaratonilla.
Sää oli aurinkoinen joskin jonkinverran tuulinen, mutta aika hyvä kisasää.
Juoksin puolikkaan, aikani 1.39.59
Garminin mukaan, ensimmäinen kierros 49.59 ja toinen 50.00
Aika tasaista työtä. Tuon kovempaa ei resulla pumpulla pääse, hapetettua verta ei vain lihaksille saa riittävästi kuljetettua.
Garminin mittaama matka 21.250 km.
Ensimmäinen kierros 10.6 km ja toinen kierros 10.65 km.
Reitti Aurinkomaratonilla on melkosuoraatietä, garminkin pysyy hyvin reitillä.
Panen pari kuvaa kääntöpaikoilta, ettei niihin GPS mittareihin kuitenkaan liikaa alettaisi luottamaan.

Pari kuvaa täyden matkan taivaltajista.

Hauskuudella on maksunaikansa.

On se tilanne mallillaa, kun tuollaisen kevyen puolikkaanhölkän jälkeenkin iskee valtavan väsymyksen.
Viimeyönä ei pahemmin nukuttu, ja nyt nuokkuu kokoajan tajunnan rajamailla,
Semmosta se on nykyään, eipä kuitenkaan pahemmin mitään sydän tuntemuksia ole. Se on hyvä.

Ruottin puolela joku Madelene vai mikä se oli, oli menny naimishin.
Kyllä lehtikuvasa vähän näytti kattelevan siihen malhin, että olis vielä pitäny ootella.
Sitä olis nyt vaphala jalala isomman maan presitenttiäki, Putin vai mikäse oli.
Näihän se on että hättäilemälä tule ko kusipääpenikoita.

***---------------------------------------------------------***
***--------------------------------------***
Neljännesvuosisata sitten viikkokatsaukseni aika
              Viikko 23. vuosi 1988
  
Maratonilta palauttelu valvotun yön ja 1200 kilometrin autossaistumisen jälkeen jatkui juoksun merkeissä.
Juoksukilometrejä tuli viikolle ensimmäisen kerran yli sadan, sitten maaliskuun pohjerevähdyksen jälkeen.
Viikonvaihteessa olinkin jo Rovaniemi-maratonin puolikkaan starttiviivalla.
 
Jos olin Tornion puolikkaan pituutta epäillyt, niin nyt ei epäilylle ollut sijaa.
RDS:ssä oli tuolloin tapana mitata matkat 100 m pitkää sähkökaapelia apuna käyttäen, mikä kyllä oikoi pahimmat mutkat.
Matkat tuppasivat olemaan paremminkin ylipitkiä kun liian lyhyitä, niin nytkin.
Myöhemmin virallisten mittausten aikakaudella Joulupukin maratonia juostiin muuten samalla reitillä kun -88, paitsi niin että lähtö oli 230 metriä kauempana hiihtostadionilla,
Kun aikanaan mittasin lähtöpaikan ja kääntöpaikan eron, voin todeta että -88 puolikas oli 35 metriä ylipitkä ja maraton näin ollen 70 metriä ylimatkainen.
Tarkkaa mittaustyötä useimmiten silloinkin tehtiin.
 
Juoksimme Lilleberin Eskon kanssa kisan rinta-rinnan kumpikaan parastaan yrittämättä.
Esko päätti ratkaista kisan kahdenkympin kohdilla, minulla edellisen viikonvaihteen maraton painoi vielä kehossa ja mielessäkin niin, että päätin että hyvä sijoitus se on toinenkin sija ja jatkoin samalla vauhdilla maaliin saakka.
Aika oli juoksun luonteen ja edellisen viikonlopun maratonin huomioonottaen ihan kiva 1.11.50

 Viikon juoksukilometrit 107 km.

Hyvä juoksutapahtuma.

Tänään olin RajaRun juoksutapahtumassa, ja juoksin puolimaratonin.
Näin hölkkäilijän näkökannasta reitti oli oikein mukava kierrellen Haaparannan ja Tornion jokimaisemissa,ja välillä käytiin aina keskustassa yleisönkin nähtävänä.
Jotenkin matkakaan ei tuntunut niin pitkältä kun väliin oltiin komeissa jokimaisemissa välillä kaupungin keskustassa ja toisellekierrokselle lähdettäessä käytiin kiertämässä urheilukenttä.
Miten reitin kokivat tosissaan kilpaa ja aikaa juosseet, sen jätän heidän kommentoitavakseen.

Garminini mittasi juoksemakseni matkaksi 21.310 km.
Aikani oli 1.38.14 sijoitukseni 60 vuotiaiden kakkonen.

Laitan tänne muutaman kuvan palkintojen jaosta, ja Garminin piirtämästä juoksulinjoistani...
Kyllä minä ihan reittiä kokoajan juoksin, mutta mittari oli kyllä saanut minut seikkailemaan siellä sun täällä.
Panin noita mittarin reittivalintoja näkyviin silläkin kun monilla tuntuu olevan aika vahva usko siihen että mittariin voi luottaa sokeasti.

Kisapaikalla oli mukava nähdä niin entisiä kun nykyisiä juoksun harrastajia,
kyllä ne meikäläisen mieltä aina piristävät tällaiset kisapäivät, vaikka ei itse enää tosissaan voikkaan juosta.
KUVIA tapahtumasta.

Vielä kerran perusasioihin.

On ihan pakko palata juoksemisen peruskäsitteisiin.

Tässä viimepäivinä työskeltelyn yhdeydessä on tullut paljon keskustelua ekalle maratoonille harjoittelevien kanssa, harjoittelusta ja valmistautumisestakisaan.
Miten minusta tuntuu että kaikki harjoittelussa on kääntynyt päälaelleen.
Miltä kuulostaa jos harjoituksia viikossa on 3-4 joista 2-3 on kovavauhtista juoksua?. Tai mihin kuntomaratoonari tarvitsee 200-400 metrin vetoja?.

Aluksi on syytä kerrata kestävyysjuoksunharjoittelun tärkeät kynnykset.
Aerobinen kynnys:
Hyväkuntoisella juoksijalla veren maitohappopitoisuus helpossa peruuskestävyyslenkissä pysyy lähellä lepotasoa.
Rasituksen kohotessa maitohappopitoisuus alkaa lisääntymään. 
Tämä on aerobinen kynnys.
Anaerobinen kynnys:
Rasitustason noustessa edelleen, sydämen syke kiihtyy tasaisesti anaerobiselle kynnykselle saakka, tämän jälkeen sykkeen nousu tasoittuu ja maitohappopitoisuuden nousu kiihtyy selvästi. Tämä kohta on anaerobinen  kynnys.
Aerobisen kynnyksen ja anaerobisen kynnyksen väli on vauhtikestävyysaluetta.

Anaerobisen kynnyksen juoksuvauhti kertoo käytännössä kestävyysjuoksijan kunnon ja suorituskyvyn.
Se on korkein rasitustaso jota voidaan ylläpitää pitempiä aikoja.
Huippujuoksijat pystyvät juoksemaan tätä vauhtia noin tunnin.
Kuntomaratoonari ei pysty tällaisiin tehoihin, hänen maratonvauhtinsa on lähempänä aerobista kynnystä.

Kuntoilijalle aerobisen kynnyksen nosto on tärkeämpää, kun kovan anaerobisen kynnyksen tavoittelu.
Sitten on muistettava että, vauhtikestävyysharjoitus ei koskaan ole maksimaalinen harjoitus.
Jos tehoja haetaan maitohappojen avulla, se ei enää kehitä taloudellisuutta ja pitkää kestävyyttä, jotka ovat hyvän maratonvauhdin avaimia.
Maratonin keskivauhti on hyvä mittari vauhtikestävyysvauhdiksi.
Vauhdikestävyyden kehittyminen vaatii riittävän pitkäkestoisia harjoituksia, kestojuoksuna 20 minuttia voinee pitää alarajana. Tasaisella vauhdeilla suoritettuna harjoitus asettuu parhaiten oikealle vauhtitasolle, kehittäen parhaiten sydäntä ja verenkiertoa sekä kestää pitkää rasitusta.
Lyhyemmät vedot kuntojuoksijan kannattaa jättää lyhyempien matkojen juoksijoille ja kovakuntoisemmille kilpajuoksijoille.

Aktiivijuoksijoilla vauhtikestävyysharjoituksia on noin kaksi kolmekin kertaa viikossa, mutta kuntojuoksijalle kerta viikkoon tehokkaampi lenkki on jo hyvä ja riittävä tavoite.
Muistuttaisin vielä että huippumaratoonareidenkin harjoittelusta n. 80% on helppoa peruskestävyysharjoittelua.

Monilla kuntomaratoonareilla maratonin lähestyessä vauhtikestävyys harjoitusten määrä lisääntyy?. Miksi?...
Kilpailua lähestyttäessä vauhtikestävyysharjoittelun pitäisi paremminkin olla ylläpitävää, kun kehittävää!.
Ei tässävaiheessa kannata alkaa syömään kestävyysominaisuuksia!..

Nämä oli entisen kuntomaraoonarin o.p kokemuksia -70 luvun hölkkäharrastuksesta.

Vituttaa olla vanha käppyrä.

Äkkiä ne säät muuttuu, eihän tuonne ulos mene kukaan tervejärkinen, ainakaan selvinpäin, siellähän tulee kylmä.
Johtuko siitä ettei ollut selvinpäin, vai oliko silmät kuurassa, kun polvet verillä lenkiltä palasin.
No totuushan on se että tämmönen vanha ukonkäppyrä kompastuu jokaiseen polulla poikittain olevaan havunneulaseenkin, ja loppupäivä kuluu sitten polvia teipaten.
Tulis rutto ja tappas kaikki pois.
Vajaat 11 kilometriä tuli juoksua, ja kädet oli ihan kontassa.
Jospa menis keitteleen kahvia, ehkä se siitä kuitenkin vielä.

Kammenpyöritystä lättykahvin voimalla.

  Tänään pilvipoutainen sää +25 astetta lämpöä.
Kävin pyöräilemässä Sinetän seo:lla lättykahvilla, mittariin kertyi kilometrejä 50, meniskö vielä käveleksimään kaupungilla mukan.

Olisko se vuoskatsauksenpaikka 1988

---------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------
Neljännesvuosisata sitten viikkokatsaukseni aika
 Viikko 22 vuosi 1988
Tällä viikolla juostaan SM-maraton Kotkassa.
Se piti olla kauden päätavoitteeni, mutta Tunisian leirilläni tullut pohkeen revähdysvamma esti kahden ja puolen kuukauden ajaksi maratonille tähtäävän harjoittelun.
Minkäänlaista valmistavaa harjoitusta en uskaltanut tehdä, verryttelin viikolla vain 7 kilometrin lenkkejä päivittäin.
Lauantai aamuna lähdimme sitten Jampan kanssa ajelemaan kohden Kotkaa.
Vesa oli mennyt jo aikaisemmin lentäen, olihan hänellä näytön paikka, Soulin-olympialaisten maratonvalintoja varten.
Sunnuntaiaamu valkeni 25 asteen lämpötilassa, ja nopeaksi mainostettu reitti olikin jotain aivan muuta.
Laadin itselleni sellaisen 2.36 - 2.38 loppuaikaan tähtäävän aikataulun, nyt ei harjoittelun, sään eikä reitin vuoksi parempaan olisi mahdollisuuksia.
No juoksu meni loppuaikaan 2.38 tähtäävässä vauhdissa, mutta helppoa se ei missään vaiheessa ollut.
Kunnes 39 kilometrin kohdilla rupesi tapahtumaan.
Pohkeeseen iski paha kramppi, jouduin pysähtymään ja venyttämään pohjelihasta, siitä jatkoin juoksemista noin 5 minuutin kilometrivauhdilla.
Mutta se oli vasta kärsimysnäytelmän ensimmäinen näytös.
41 kilometrin kohdalla sitten iski saman jalan reidenkin ihan kivikovaksi, mutta keskeyttäähän ei voinut meillähän oli se joukkuekisakin.
Niinpä sitten siitä hyppelin kohden maalia käyttäen toista jalkaa vain tasapainon säilyttääkseni.
Osaa olla pitkä matka 1.2 kilometriäkin joskus!.
No armahtava maali saapui, 2.45.24 lähtölaukauksen pamahtamisen jälkeen, eikä siinä kyllä itku ollut kaukana.
Siinä se tuli, kauden ehdottomasti huonoin juoksu, ja se piti alunperin olla pääkilpailu.
Mutta semmoista se elämä joskus on,
tai aina...
Suihkun, kisahernekeiton ja palkintojenjaon jälkeen suuntasimme Jarmon kanssa autonkeulan kohden pohjoista.
Maanantai-aamuna vähän ennen kello viittä olin kotona Rovaniemellä.
Aamukahvit juotuani selailin Lapin Kansaa ja ennen 7 puhelin pärähti,
työnantajaltani tuli käsky, autonkeula kohden Nivalaa ja Ylivieskaa.
Mitäpä siihen muuta sanomaan kun, johan sitä tuli pohjoiseen päin 830 kilometriä matkustettuakin, vaihteeksi kiva ajella 370 kilometriä etelänsuuntaankin.
Olisi se ollut kiva tietää jo perjantaina tuleva kuvio, ja ennakoida turha matkustelu, mutta aina ei voi tietää..
No voihan sitä palautella maratonilta näinkin, istumalla autossa 1200 kilometriä.
Viikon juoksukilometrit 85 km.

Niin saatiinhan me se joukkue pronssi.
Itse en tosin ole sille koskaan mitään arvoa antanut, johtuen omasta juoksustani.

Hikinen kalju verisenä kiiltäen kohden kesää.

Koskaan, milloinkaan, ikinä ennen ei Lapinläänissä ole +30 astetta ollut lämmintä toukokuussa, repikää siittä.
Utsjoella kesäkuu avattiin yli + 31 asteen lämmössä, sitäpä siellä kylmässä etelässä ihmetelkää.
Se ikäväpuoli noista lämpimistä keleistä on ollut, että on saanut verissäpäin sääskiä tappaa kaljunpintaan, ko ei viitti pipoa pittää..
Tänään kävin pitkästäaikaa testaamassa maantiepyörääni 50 kilometriä, kevyestihän se rullasi, siihen asti kun rengas puhkesi.
Miksi se pittää aina jokin vastustaa?.
Niin ja kävin vielä juoksemassakin 11 kilometriä, kun ei palellutkaan.