sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Berliinin maratonin seurantaa.


 Aamun kuntosalikäynnin jälkeen ohjelmassa olikin maratonjuoksua.
Enhän toki itse juoksemassa ole, vaan tiiviisti tietsikan ruudulta seurailen Berliinin marathonia.

Suomalaisia näyttäisi tänä vuona olevan hiukan yli 200 tossunkuluttajaa.
Lähempään seurantaan asetin, Aliisa Vainion, Johanna Davidilan, Veli-Heikki Koivun ja Mika Särkelän.

Kisasta ja omista päivän jatkosta lisäilen tähän juttuun myöhemmin.

Alisa Vainio hienosti aikaan 2:25:36
Sain myös Lapin tämän vuoden tilastoon lisättävää.
Johanna Davidila LaLu  3:25:31
Veli-Heikki Koivu RDS  2:50:58
Lisäksi minulla oli seurannassa Mika Särkelä 3:15:33
Onnittelut hyvistä juoksuista.! 👍

Nyt täytyy harkita olisiko minun mentävä lenkille.

tiistai 24. syyskuuta 2024

Tulossa juoksijan talvi.


Tänään on uutisissa kerrottu että ensitalvi on juoksijan kannalta hyvä.
Lumi ja Pyry lähetetään Kiinaan.

Kilpisjärven suunnilla kyllä jo lumikin on maassa, ja kovin on syksyistä täällä Rovaniemelläkin.
Oma aamulenkki käynnistyi ennen aamukuutta ja kovin oli pimeää.

Tuo pumppuni ei jaksa kovin kovilla sykkeillä työskennellä, aamun 12 kilometrin lenkkini ei keskisykettä saanut nousemaan kun 105 lyöntiin.
Vauhtia etenemiseen saisi lisää, kun tuo pumppukin suostuisi yhteistyöhön paremmin.
Vanhanmiehen pumppu on yleensäkin laiska, ja kun sinne sydämeenkin niitä sairauksia on ajan saatossa ilmaantunut, niin ei kai siltä paljoa voi vaatia.

Posti toi kirjeen seuraavasta sydänkontrollista 25.10
Siinä lähinnä ultrataan aorttani koko, ja läppävuotoja.
Rytmihäiriöt, nykyään olleet ihan siedettävällä tasolla, eikä sepelvaltimotautikaan kovin paljon ole pahentunut, ainakin tuntuu siltä.

Huomenna sitten taasen sadelenkki?

sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Syksyn ensimmäinen pakkaslenkki.

Aamulla kun lähdin lenkille mittarit olivat pakkasenpuolella, sillan pyörä ja jalankulkuväylä paikoittain oli jopa hieman liukas, samoin suojatien valkoiset raidat tuntuivat hiukan jäisiltä.

No ei tätä lenkkiä kuitenkaan kokonaan pakkasasteilla tarvinnut juosta, kotiin tullessa mittarit oli jo plussan puolella. 
No se on se aika vuodesta jolloin eteenkin aamulenkit ovat jo juostava miinusasteissa.

Mutta tällaisen lenkin nimesin syksyn ensimmäiseksi pakkaslenkiksi.
Kyllä se vanhanmiehen lenkki vain ottaa oman aikansa, kilometrivauhdiksi lenkilleni tuli 5:41
Hoh hoijaa....

lauantai 21. syyskuuta 2024

Saahan sitä aikoa.


Olen aikaisemmin kirjoittanut meneväni tänään Oulun juoksuun.
Saahan sitä aikoa, paljon on tullut eläissään aiottua, teot on jääneet vähemmälle. 

Eilisen lenkki jäi seitsemään kilometriin, kummasti ne jalat ei oikein totelleet, juoksu oli sellaista kahtaalle heilumista, ja päässäkin oli sellainen huimaava tunne, 
enkä kaatumattakaan lenkistä selvinnyt.

Jotenkin tälleen ne jalat löi setsuuria, kun näillä tytöillä, mutta heillä se oli tarkoituksellista jalkojen hallintaa.   

Pitää nyt lähteä yrittämään miten juoksu luonnistaa, vai viekö puuskittainen kova tuuli mennessään.

torstai 19. syyskuuta 2024

Pyy tuli tervehtimään.

Tänään kun tulin lenkiltä pyy istui etupihan penkilläni.
Se antoi minun ohittaa itsensä alle kahdenmetrin etäisyydeltä, mutta kun kameran ehdin hakea, se oli jo siirtynyt etsiskelemään pihalle pudonneiden lehtien seasta jotain suuhunpantavaa.
Aika pienikokoinen yksilö, varmaan tämän kesän poikanen.

Tänään se vissiin sitten oli syksyn viimeinen lämpimämpi päivä, ainakin sääennusteet ennustavat siihen suuntaan.
Siksi kai se tänään masensikin niin ettei ole aamulenkin jälkeen muuta viitsinyt tehdä kun sohvalla makaillen tv:tä tuijottaa.

keskiviikko 18. syyskuuta 2024

Ulkoruokintaan.


Tänään heti aamulla ennen seitsemää painelin laboratorioon verikokeisiin ja näytepurkkien palautukseen.

Muutaman tunnin kuluttua suuntasin siskoni ja hänen miehensä kanssa ulkoruokintaan, kuninkaan laavulle.
Makkara ja kalapainotteisen ruokailun jälkeen pullakahvit, aurinkoisessa komeassa syksysäässä maistui ihan hyvälle.

Nyt niin raukaisee etten tänään muuta aktiivista toimintaa jaksa tehdä.
Lauantain Oulujuoksun kymppi on kuitenkin vielä tarkoituksena käydä juoksentelemassa.

Näillä ajatuksilla huomiseen päivään. 

sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Köpiksessä juostiin puolikasta.

Tänään Kööpenhaminassa Alisa Vainio Suomenennätykseen 1:09:30 puolimaratonilla.
Lupaa ihan hyvää Berliiniin täydelle maratonille.


 Lappilaisiakin mukana oli, ja hyvin näyttää askel vetävänkin.

Oma päiväni käynnistyi varhain aamusta suoritetulla lenkillä, oli jo kovasti syksyn tuntua ja lämpötilakin vain 4-5 astetta plussanpuolella.
Kakskolmosen hölkkäilin 5:48 kilometrivauhdilla, siinäpä se.

Köpiksessä meikäläisen sarjan voittaja 1:56:37, vanhuus se vaivaa känttyräsarjalaisia maailmallakin.

lauantai 14. syyskuuta 2024

Juoksijoiden kisakausi vetelee jo viimeisijään.

Vielä muutama kisaviikonloppu, lähinnä maantiejuoksuissa ja maastoissa hölkätään, ja sitten juoksijoiden mietteet vaihtuvatkin jo ensi kesäkauteen.

Tänään on juostu Jyväskylässä Suomenmestaruuksista niin yleisissä kun veteraanisarjoissakin.
Levillä puolestaan on nautittu ruskasta juoksunmerkeissä.

Hyviä sijoituksia ja tuloksia tuli tilastoihin.

Oma lauantaipäiväni:
Aamulla hidas juoksulenkki, sitten olenkin seuraillut Jyväskylän ja Levin juoksujen tuloksia lähinnä Lappilaisten osalta.
Panin tuloksia tuonne Lappilaisia maratoonareita sivulleni, pitää tarkastella onko paljonkin puutteita tai virheitä myöhemmin ensi viikolla, jos jaksaa....

keskiviikko 11. syyskuuta 2024

Pikkusen paremmin ennen lopullista loppua.

Elokuu 2024 juoksukilometrejä kertyi 499
Harmittavasti se kilometri jäi puuttumaan viidestäsadasta.

Viimeksi yli viidensadan kilometrin kuukausi on juostu joulukuussa 2014
Silloin juoksua tuli 527 kilometriä,
Pyöräiltyäkin sinä kuukautena tuli 452 kilometriä.

Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut sen verran 'huonossa hapessa' ettei niitä kilometrejä ole jaksanut juosta.
Tiistaina juostiin stadion cooper, istv:ssä oli katsottavissa lähes kolmentunnin suora tv lähetys. Kiva oli seurata.

Itselleni on hyvinkin vieras laji tuo cooperin testi.
Olen tasan kerran sen juossut 66 vuotiaana, 5.1 2015 Torreviejassa.

Suomalaisporukalla menimme urheilukentälle juoksemaan.
Itse otin juoksun ihan leikinkannalta parastani yrittämättä, tulokseni 2735 m.

Paripäivää aikaisemmin olin juossut,  Carreras Populares de Reyes Fulgnsion 5 kilometrin kisan, aikaan 19:23
Samalla kilometrivauhdilla 12 minuutissa matkaa taittuisi 3130 m, 
ja juostavan aja ollessa n. 7, ½ minuuttia lyhempi tässä testissä kun tuossa kisassa, olisihan vauhdin paremmaksikin saanut.

Usein kun asia tulee puheeksi, kysytään eikö teillä armeijassa juostu cooperin testiä?
Olen ollut armeijassa -60 luvulla, ja herra Cooper keksi testinsä joskus -70 luvun puolella.

Susanna Saapunki oli juossut maratonin. 👍

maanantai 9. syyskuuta 2024

Juoksulenkki venähti pitemmäksi kun aikoihin.

Tänään voi paneutua kesän Timanttiliigan tapahtumiin Subilla kello 21:00
Huomenna puolestaan ISTV näyttää Cooper juoksutapahtuman alkaen klo. 10:30
Siinäpä ne taitaa olla kesän viimeiset juoksu urheilut telkun puolella.

      Oma urheiluni:
Tänään tuli pisiin juoksulenkki yli kahteen vuoteen.
Kävin aamulla lenkin, jota pitemmän olen käynyt viimeksi 14.8 2022
silloin juoksulenkkini oli 39 kilometriä.

Tämän päivän lenkkini, tasan 30 kilometriä, aikaa kului 2 tuntia ja 50 minuuttia.
Tällä iällä lenkki ottaa oman aikansa.

Marokossa 2005, silloin jaksoi vielä kolmekymppisiä heittää lähes päivittäin, ja lenkkiaika oli kolmanneksen lyhempi.

Ikä tekee tehtävänsä.

perjantai 6. syyskuuta 2024

Niin se vain on, raha ratkaisee.


Juoksemani 1:36:08 puolimaratonilla 75 vuotiaiden sarjassa ei ole SE.

Aikuisurheiluliitto pitää Suomenennätyslistoja jotka perustuvat siihen että rahalahjus on maksettu.
Sillä ei mitään merkitystä ole, kuinka lujaa olet juossut, vain se merkitsee oletko lahjusrahat pulittanut.

Pitäkää tunkkinne, minä kuitenkin tiedän mitä olen itse juossut. 



Kyllä se ilmasto lämpenee, hirvikärpäsiä ja punkkeja on jo haitaksi asti, ja ompa Rovaniemellä nähty jo norsukin.

Itse tänäänkin lähdin lenkille, (ja ihan ilman lisenssiä).
Juoksin 19 kilometriä hiukan päälle kuudenminuutin vauhdilla, ja kaksi kusitaukoa oli tälläkin lenkillä pakko pitää, olisinko yhteismäärällisesti kaksidesiä tuotosta saanut aikaan.

Omat kilpailusuunnitelmat loppukaudeksi:
Oulunjuoksu 21.9  -- 10 km
Talvisarjajuoksu 5.10  -- 5 km
Kankaanpään maraton 19.10  --  ½ maraton.

Kankaanpäähän vähän huono mennä, näin ajokortittoman, 
joten Vantaan maraton 12.10 olisi parempi vaihtoehto.
Sinne olisi helppo mennä, makuvaunupaikka junasta ja kisa aamuna olisi perillä. 
Mutta minulla on silloin perjantaina urologin aika, varmaan taasen näytepistooli laulaa, sen jälkeen verenvuotoa ja pahimmassa tapauksessa katetri.

No näihin suunnitelmiin voi tulla muutoksia, terveydentilan tai lääkinnällisten toimenpiteiden takia, mutta tuleva aika näyttää miten menee.
Mutta saahan sitä suunnitella.

torstai 5. syyskuuta 2024

Kaarlon juoksu.

Lauantaina Maaninkavaarassa juostaan Kaarlon juoksu, menkäähän starttaamaan..
Olikohan se ensimmäinen Kaarlon-juoksu missä minäkin olin mukana. 
Mutta nykyään itselläni ei näkökyky riitä muualla kun asfaltilla juoksuun.
Olen monesti ajatellut, 
Pitäisi kirjata kaikki omat kilpailut yhdeksi listaksi nettiin, kuten Aimo Tuoriniemi,
Olisi helppo katsoa koska ja missä on juossut, eikä tarvitsisi aina empiä onko juossut, ja koska on juossut.
Aina se on jäänyt ajatuksen tasolle, liian suuren työn takia.

Aimon blogista löytyy paljon hyviä tilastoja Suomalaisesta kestävyysjuoksusta, usein tulee siellä käytyä muistia virkistämässä.

Sitten omiin juoksuajatuksiini.
Tänään sitten kävin jo vähän pitemmän lenkin, sen verran on tuo olo ja toiminnot vielä sekaisin että kolmesti piti kuselle pysähtyä, vaikka ei sieltä juuri mitään tullutkaan.

Ja netin kilpailukalenteria on tullut selailtua, ja vertailtua miten ne sopivat yhteen oman sairaalakäyntien ja toimenpiteiden kanssa.

Mutta mukavan kesäinen päivä oli, ja huomiseksikin on ennusteltu samanmoista.
Eiköhän tämä tästä.

keskiviikko 4. syyskuuta 2024

Nyt jo lenkilläkin kävin.

Sarkastisesti voi sanoa vasta neljä päivää kilpailusta, ja nyt jo lenkilläkin kävin.
Juoksin siltojenlenkin pienellä lisälenkillä, että sain täyden kympin lenkin.

Heti piti alkaa katselemaan uusia juoksumahdollisuuksia, se Oulun juoksun reitti kiinnosti.
Tuo alkukilometri on paha meikäläiselle puolisokealle, seitsemän vähintään 90 asteen mutkaa ensimmäisellä kilometrillä.
Lähtöruuhkassa huononäkökyvyn omaavana, se kilometri ottaa paljon aikaa.
Viimevuoden kisassakin lähtökilometri vei puolisen minuuttia enemmän aikaa, kun kisan keskivauhti oli.
Eihän se mitään kun ei vain kaadu ja telo itseään.

Ruskamaraton tapahtumaan ei viitsi mennä juoksemaan, kun siellä on palvelut huonontuneet ja osanottomaksut hipoo jo pilvenreunoja.

Näillä ajatuksilla tähän päivään.

maanantai 2. syyskuuta 2024

Mustikanmaku.

Tänään jo asuntoni ulko ovenkin aukaisin lauantain kisapäivän jälkeen.
Kävin kävelemässä Ounasvaaran ulkoilureitillä.

Vielä kun ei ole pakkasöitä ollut, mustikoitakin löytyy.
Otin siksi taskulampun mukaan, kun minä en enää näe mustikoitakaan päivänvalossakaan.
Sainpahan tällekin kesälle muutaman tuoreen mustikan syötyä suoraan mustikkamättäästä.

Ohikulkijan yllätetyksi jouduin, ja varmaan hullunkirjoihin pääsin taskulamppuineni, mustikan varpuja tarkkaillessani.

Onneksi se ei ole mitään uutta, onhan minun pääni kuvauksissa liikenneonnettomuuden jälkeen 2020 röntgenlääkärin lausunnossa,
 "Runsas likvoritila, eteenkin frontaalitasolla".

Oma suomennokseni, "Vesipää, aivot surkastuneet, varsinkin ottanpuolelta".
Itse epäilen, ja monet muutkin ovat varmaan samaa mieltä, voi se olla kustakin.

Elä sitten näillä lähtökohdilla.

sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Kellon kertomaa.

 Ajatuksia juoksustani nukutun yön jälkeen, (lue valvotun yön).

Yöllä ei unta saanut houkuteltua, kipujakin oli, ja vessareissuja oli tehtävä puolentunnin välein, nyt aamusta muutaman desin sai kustakin tiristettyä. 
Ehkä tämä tästä?...

Kuulin ehkä väärin minulle huudetun puolimatkan väliajan, tai muistin väärin maaliin tultua.
Ei se toinen kierros hitaampi ollut, vaan kymmenen sekuntia nopeampi, näin se Garmin kelloni kertoi.
Mutta kyllä se tokakiekka tuntui paljon pitemmältä, ja tuskallisemmalta.



Tulokseeni olen kyllä tyytyväinen 1:36:08 
olihan se kuitenkin 6 minutia ja 40 sekuntia alle 75 sarjan Suomenennätyksen.

Ei se juoksu helppoa ole, sen näkee jo kasvoista.
Mutta on se niin mukavaa, varsinkin maaliintulon jälkeen.

Mutta aina saa jossitella, sekin on jonkinlainen elämän suola.

Olisi tuota aikaa mahdollista pikkusen parantaakin, kuukauden parin lisäharjoittelulla.
Mutta syksy on jo pitkällä eikä niitä kisoja ole tarjolla lähistöllä, eikä sellaiseen aikaan jolloin pystyisin kisaan lähtemään.

Oulunjuoksu  siellä voi kyllä kympin käydä juoksemassa kuun loppupuolella.
Toinen puolikkaan juoksu, vaikka se kyllä kiinnostaisi kovasti taitaa jäädä tältä vuodelta toteutumatta.

Niin ja sekin vielä miten nuo terveydelliset toimet ????...