sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Etutukkaisten parasta aikaa.

Kiva on pitkätukkasen makailla kun ei enää ötökät vaivaa ja syksyaurinko mukavasti lämmittää.
                            Ruska ei näilläkorkeuksilla ole vielä loistossaan.
Eipä tässä muuta kun menneille ajoille.

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Neljännesvuosisatasitten viikkokatsaukseni aika
Viikko 37 vuosi 1988

Viikolle sain juostua 150 kilometriä ja yhden raskaan maastopyörälenkin 15 kilometriä Saariselänrinteillä.
Viikonlopulla olikin sitten Rautaviesti Raahesta Ouluun.
Minun juostavakseni oli asetettu viides osuus pituudeltaan 10.1 kilometriä.
Pääsin lähtemään matkaan TU-38:n Janne Koskisen kanssa, muutaman satametrisen edellä olevan Saarijärven perään.
Olin kyllä astetta itseäni kovempien kanssa kisailemassa, 

JK oli kesällä SM-kisassa juossut vitosen 14.37, ja Pullistuksen Henry Majander kympin 30.15
Osuus aikani oli 31.32, jolla hävisin Jannelle 4 sekuntia ja Henrylle 8 sekuntia,
Voin olla juoksuuni täysin tyytyväinen, pidänkin juoksua yhtenä kesän parhaistani.

Viestissä sijoituimme Tornion Pyryn joukkueella neljänneksi.

Vielä on kilpailukautta jäljellä neljäviikkoa, jotka sisältävät yhden SM-kisan ja yhden täyden maratonin, niistä jatkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti