sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kaunis aurinkoinen päivä käydä hölkällä.

Edellisenä yönä ei tullut nukuttua minuttiakaan, se iltakisa väsytti elimistön niin ettei nukkumaan vain pystynyt.
Toista se oli nuorempana ja terveempänä, ainoastaan maratonin juokseminen voi saada elimistön niin sekaisin ettei kunnon yöunia saanut.
Aamulla kuitenkin menin suunnitelman mukaan hölkkäilemään Bigastroon viidenkilometrinmatkan.
Aikani oli 22.21 sijoitukseni 40 yleisessä sarjassa.
Koviimmat kilpajuoksijat juoksivatkin puolta pitemmän matkan, jossa tulikin Suomeen kaksoisvoitto.
Jarkko Järvenpää jatkoi hienoja juoksujaan, kymppi taittui ihanneolosuhteissa aikaan 29.54
Aki Nummela otti kakkos sijan ajalla 30.51


Meitä Caffilaisia oli tänään kisassa mukana neljä ja kaikki tyydyimme juoksemaan vitosen.

Mutta nyt nukuttaa niin että vedäydyn yöpuulle, sehän tosin tietää sitä että ennen kolmea on noustava kun unta ei pitempään riitä, mutta väliäkö hällä.

Tolokset:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti