Meinasin kirjoittaa Pekka Päivärinnan sanomisista, Arto Nybergin ohjelmassa, mutta onneksi poikkesin Arvon sivuilla, siellähän asia olikin jo valmiina, vierailkaappa.
Ohjelma on katsottavissa tästä linkistä, 27 minuutin 30 sekunnin kohdilta juttu alkaa.
Minulla taitaa huomenaamuna olla nämät tunnelmat.
Niin se Kuusamoon meno siirtyi.
VastaaPoistaItäsuomen kovien vesisade ennusteiden vuoksi sain Kuusamon karhujuoksun mittausta siirrettyä ensi maanantaille.
Niin tuosta laiskuudesta. Jospa nykynuoret ovatkin 60-70 luvun kavereita fiksumpia. Ne mielummin opiskelee lääkäriksi tai vaikkapa juristiksi. Taas ne, ei niin fiksut, jotka koittaa reenata 70 luvun tahtiin ei pääse etes koskaan lähtöviivalle kuin eivät osaa kuunnella omaa kehoaan.
VastaaPoistaNiin ei ne tosiaan nykynuoret jaksaisi edes lähtöviivalle, jos tuloksia tuovaa harjoittelua yrittäisivät harjoitella.
VastaaPoistaNiin nyt nykyaikana on jokapojalla ja tytöllä mahdollisuus opiskella niin paljon kun pää ja takapuoli kestää, mutta ennen ne jaksoivat harjoitella paljon opiskelua raskaammissa töissä käyden.
Tosiasiahan tuosta harjoittelusta on se, ettei meidän nuoret kehtaa harjoitella. Istuvat Yö kaudet pelaamassa kaikenlaisia tietokonepelijä eivätkä nosta hevillä persettä penkistä. Onhan Jussi Utriainenkin lukenut lääkäriksi ja on kerinnyt sen ohella harjoittelemaan. Pekka Päivärintakin totesi, että Keniassa 13 vuotiaat juoksevat viikottain yli 100 kilometriä. Mitä tekevät meidän 13 vuotiaat?
VastaaPoistaKiitoksia Ollille sivujeni huomioinnista.
Kyllä 13 vuotias jaksaa vaikka mitä, jos liikkumista on harrastettu jo lapsesta asti, ja riittävästi.
VastaaPoistaMinunkin nuorena ollessani ei koulukyytejä viellä ollut, ja koulua käytiin kuutena päivänä viikossa.
Meidänkin koulussa osalla oli yli 8 kilometrin koulumatka, joka kuljettiin päivittäin edestakaisin.
Ja siihen aikaan maaseudulla lapsillakin oli omat työtehtävänsä, puide ja vedenkantoineen, ja hyvin jaksettiin.
Minulla koulumatka oli viidenkilometrin luokkaa, jonka kuljin kävellen, juosten ja talvisin usein hiihtäenkin.
Tekihän sekin jo yli 60 km viikkoannoksia jo 7 vuotiaasta alkaen, enkä muista että se olisi pahemmin väsyttänyt.
Muistui noista tietokonepeleistä, kun eräs eteläsuomen suurkaupungin opettaja kertoi lahjakkaasta pojasta.
Opettaja oli kesälomien jälkeen antanut oppilailleen tehtäväksi kirjoittaa aineen kesäloman tapahtumista.
Poika oli kirjoittanut ”selviytymistarinan” Kainuun maaseudulla mummolassaan vietetystä kolmenviikon jaksosta, ilman jo heti ensimmäisenä päivänä rikkoutunutta PlayStation laitettaan.
Selviytymisessä oli suuresti auttanut uusi keksitty harrastus, poika oli opetellut puihin kiikkumisen taidon, yrittäen päästä aina suurempiin ja suurempiin puihin.
Opettaja oli aineen luettuaan ollut aivan innoissaan, noin nuori ja hallitsee kirjoittamisen ’ironiaa’ käyttäen.
Kahdenkeskisessä keskustelussa pojan kanssa, oli opettaja tajunnut, ettei poika tiennyt mitä ’ironia’ on, ja aine oli kirjoitettu ihan tosi tapahtumista. Selviytyminen ilman pelikonsolia kolme viikkoa, oli pojan mielestä aivan mahdotonta.
Mielestäni poika oli lahjakas ainakin kirjoittajana, kun opettajakin erehtyi luulemaan juttua kirjoitetuksi huumorimielessä.