tiistai 30. joulukuuta 2014

Kyllä jotakin rotia pitäisi saada.

Kyllä jotakin rotia tuohon nykyiseen Suomen hallitukseen ja presitenttiinkin pitäisi saada.

Tänäkin aamuna heräsin jo ennen neljää, ei semmoista ollut Kekkosen aikana.
Kekkosen aikana ja viellä Koivistonkin aikana askel oli kevyttä, uni maittoi, hampaat ja tukka oli päässä eikä paljon mikään muukaan vaivannut.
Mutta entäs nyt, muisti pätkii, ilman laseja ei näe juurikaan mitään, juoksu on pelkkää köpöttelyä, pumppu reistaa, hampaat on tippuneet ja kalju kasvaa, eikä muutenkaan mene hyvin.
Näin on nyky hallitukset ja presitentit tunnollista veronmaksajaa kohdelleet..
*Perkele*
Nyky valtaapitävät ovat olevinaan tärkeitäkin henkilöitä, paska joukkoa kaikki.
Ennen kun Kekkonen ja Karjalainen kävivät Moskovassa ottamassa votkaa Neuvostoliiton vallanpitäjien kanssa, niin johan meni taas laivaa ja 20 vuotta muodista jälkeenjäänyttä vaatetavaraa kaupaksi hyvään hintaan, niin paljon kun vain tehdä kerettiin.
Eihän nämä nykyset paskantärkeät politikot pysty edes votkaa ottamaan senvertaa että olisivat uskottavia maailmalla.
*Perkele* .. Markka takaisin, ja markan arvoksi 6 eurosenttiä, johan olisi taasen miljonäärejä Suomessa aivan erilailla.
Hommaisivat edes auringonpaistetta sinne Suomeen.
Pitäsköhän minun alkaa politikoksi... Ko ei tuo juoksukaan kulje.

No siitä huolimatta huomen illalla menen Crevilenteen juoksemaan 10 kilometrin uudenvuoden kisan.
Reitti kisassa on jatkuvaa nousua tai laskua, ja mutkia on ihan omiksi tarpeiksi.
Sarjojahan kisassa ei meille vanhemmille tossunkuluttajille ole ollenkaan, viimevuonnakin vanhimman sarjan voittaja veti reitin 33.03
Reittiennätys on jotenkin kästtämättömän kova 29.06 Sium Kifiomin nimissä.
Mukana on ollut vuosien saatossa nimimiehiä tosipitkä lista,
mm: Kidane Tadese, Jose Blanco, Rayes Estevez, Julie Rey, Martin Fiz, Abel Anton, ym. ym: pitkä lista tuttuja juoksijanimiä.

Mutta mahtuupa mukaan yksi Suomalaisvoittajakin, Ulla Tuimala voitti naisten sarjan vuona 2004, tuolloin matkana oli vielä 7600 metriä.

2 kommenttia:

  1. Hyvä Olli perkele! minä olen jo ollut huolissani, noista sinun siisteistä kannanotoista erinäköisissä asioista viimeisen(ten) vuosien aikana. Nyt oli taas sitä tinkimätöntä ja asiallista kommenttia suomen hallituspolitiikasta, helvetti minulle alkaa käydä ihan samalla tavalla, kuin sinulle, hampaat, tukka(ajat sitten) näkö(ulko,luku) ja muisti ja järkeä ei ole ollutkaan:) JOKO se uuno tuli? T. Telkkari

    VastaaPoista
  2. Joo uuno tuli ja on jo juoksu ja pyörälenkin käynyt uhkuu kovia menohaluja huomiseen kilpailuun.

    VastaaPoista