Jostain olisi kaivettava se viisasten kivi.

Katselin tuossa Suomen maratontilastoa tältä vuodelta, ei uskoisi kuinka huonolta tilanne näyttää.
Onneksi vielä on SM-maraton juoksematta, sekä muutamia kaupunkimaratoneja joissa vielä tilastoja voidaan korjailla.
Palaanpa asiaan hiukan myöhemmällä,
Mutta ratajuoksukauden voinee Suomalaisten osalta katsoa päättyneen.
Aneemista oli meno kestävyysmatkoilla tänäkin vuona.
Jos vertailisi saavutettuja tuloksia mailmanennätyksiin, niin tältä se vitosella ja kympillä näyttäisi.

Miehet:
5000 metriä: Vain 8 juoksijaa selviytyisi niin ettei heitä ohitettaisi 2 kierroksella.
10 000 metriä: Vain 4 juoksijaa selviytyisi niin ettei heitä ohitettaisi 4 kierroksella.
Naiset:
5000 metriä: Vain 7 juoksijaa selviytyisi niin ettei heitä ohitettaisi 2 kierroksella.
10 000 metriä: Vain 3 juoksijaa selviytyisi niin ettei heitä ohitettaisi 4 kierroksella.
Johanna Peiponen ja Alisa Vainio toki onnistuisivat niukasti alittamaan kolmannenkin ohituksen.

Se miksi Suomen kestävyysjuoksu on vajonnut näin heikolle tasolle aiheuttaa kyllä pohdintaa, koskaan historian aikana ei mahdollisuudet harjoitteluun ole olleet sillä tasolla kun nykyään.
Suurin osa tämänpäivän kärkipään juoksijoista on ihan täyspäiväurheilijoita, tai opiskelevat urheilun ehdoilla.
Niitä muurari, metsuri urheilijoita ei enää ole kun historian kirjoissa.

Tuo on myös ihmetyksen aihe kuinka suuri joukko on, sairastelun, vammojen, ylirasitustilan johdosta vuosi toisensa jälkeen poissa kuvioista.
Mitä nyt tehdään väärin?.. Siinäpä urheilijoille ja heidän valmentajilleen pähkinä purtavaksi.