maanantai 16. marraskuuta 2015

Miksei kukaan tuu juoksemaan.

Eiliseen talvisarjajuoksuun ei halukkaita juoksijoita löytynyt kun reilu parikymmentä juoksijaa.

RDS:n talvisarjajuoksun tiimoilla on tehty viimevuosina jos jonkinlaista tekohengitystä, on vaihdettu juoksureittiä, juoksumatkoja, mukaan  on otettu rataosakilpailu, juostu sisähallissa osakilpailuja ym. ym.
mutta väki sen kun vain vähenee..

2009 sarjajuoksun kokonaissuoritukset nousivat 900, mutta seuraavana vuotena määrät lähes puolittautui.!
Kevään viimeisen juoksun ja syksyn ensimmäisen juoksun väliä on vain 4-5 kuukautta, mutta miksi muutos oli noin ramaattinen.
Sitä on syytä pohtia, se oli suuriin muutos kahden perättäisen kauden juoksijamäärissä, mitä silloin muuttui??.

Onhan yleisensarjan kilpajuoksijoiden määrä kyllä vähentynyt, muttei toki niin paljon että se mitään selittäisi noin lyhyellä aikaa.
Meidän yli 100 vuotta ennen dinosauruksia syntyneiden kisailijoiden määräthän muissa kilpailuissa on kyllä pysyneet ennallaan.
Yleinen hölkkäinnostuksen väheneminen ei muissa tapahtumissa näkynyt, päinvastoin maratoneien ja puolikkaan juoksijoiden määrät oli kasvussa.?

Mitähän talvisarjajuoksun tiimoilla olisi tehtävä jotta osanottajamäärien käyrä saataisiin nousu-uralle??.

7 kommenttia:

  1. Vuositasolla romahduksen syy on siinä, silloin juostiin vähemmän osakilpailuja.Pakkanen paukkui muistaakseni kahdessa kilpailussa yli sallitun ja kisat peruttiin. Alempi käyrä kertoo tarkemmin laskevan trendin / osakilpailu.

    VastaaPoista
  2. Kaikista eniten juoksijoita oli selvästi eniten vuonna 2005 jolloin juoksijoita oli keskimäärin 150 kpl/osakilpailu. Vuoden 2009 pitkää tolppaa avittaa se kun silloin ei tarvinut perua kisoja pakkasten takia lainkaan.

    VastaaPoista
  3. Niin tosiaan tuonne kokonais suoritusten määrään vaikuttaa osakilpailujen määrän muutoksetkin.
    Alemman käyrän mukaan vuosi -2005 oli hiukan parempi kun 2009 mutta 2010 lähtien käyrä on laskeva.

    VastaaPoista
  4. Kymppi oli talvikaudella parempi harjoitus kuin vitonen

    VastaaPoista
  5. Ilmeisesti on huomattu,että täällä pohjolassa ei kannata kuin harrastella juoksua,koska on talvi ja sitä ei afrikassa ole.
    Talvella sitten pannaan sukset ja luistimet jalkaan ja räplätään titokonekännykkää.

    VastaaPoista
  6. Niin ihan pelkkiä harrastelijoitahan pohjoissuomessa on, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
    Mutta harrastelijoille talvisarjajuoksu juuri toimisikin hyvänä samanhenkisten tapaamispaikkana ja oman innostuksen/kunnon testauspaikkana.

    Itse jos olisin enempi juoksukuntoinen, mielummin kyllä kymppiä juoksisin, itsellä myös yksittäisen osakilpailun hinta, (ei RDS läisenä eikä juoksijakorttia omaavana) 10 euroa ajanotosta, kerta, toimii karkoittajana.
    Kokosarjaa kun ei voi juosta, meidän "huippujen" talvesta kun vähintään 3 kuukautta kuluu korkeanpaikan leirillä ;-) heh. heh..



    VastaaPoista
  7. Syynä ovat sekä maratonin suosion kasvu että myös hiihtoharrastuksen valtava suosio, kun molempia verrataan kymmenen vuoden takaiseen aikaan. Muutoksen näkee jos menee maratontapahtumiin, tai hiihtotapahtumiin, tai ylipäätään mennessään hiihtämään harjoitumielessä.

    Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta niinkin pieneltä tuntuva tekijä kuin helppohoitoisemmat sukset voivat karsia osallistujia juoksukisoista. Meinaan siis että nyt ihmisten tarvitsee vain ottaa sukset ja mennä hiihtämään, ilman aikaa vieviä suksenlaitto-operaatioita.

    Lisäksi, ihmisten suhtautuminen kilpaurheiluun on kokemassa totaalisen laman, joka tietysti huolestuttaa heitä jotka vielä seuraavat kilpaurheilua televisiosta. Itsekin toki seuraan. Nyt halutaan lähinnä hyvää oloa ja terveyttä, kun aiemmin täytyi saada jotain meriittiä, oli se sitten vaikka alle 3 tunnin maraton, tai mitä vaan. Tuloksia ei enää arvosteta harrastuspiireissä, joka on varmaan ihan ok suuntaus, mutta kilpaurheilun tulevaisuuden kannalta erittäin huolestuttava suuntaus.

    VastaaPoista