sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kotikisa.

Lipsahti vähän liiottelun puolelle.
Yöllä tuuli vinkui ulkona ja paiskoi kattoterassilla kalusteita sinne tänne, eikä tuuli tyyntynyt vielä aamullakaan.
Niinpä varustauduin vaatetuksen osalta kisapaikallelähtöön kun naparetkelle ikään, oli toppatakkia, pipoa, hansikasta, tuulitakia ym. varustusta.
Oli varustus kyllä kisapaikalle kävelleskellessä ihan tarpeellinenkin.

No kisasää oli muiltaosin ihan hyvä, mutta kyllä vastatuuliosuuksilla paikoin puhalteli vähän liikaa.
Oma kisani meni ihan hyvin, vaikka aivan ei loppumatkasta vastatuuleen ihan halutulla tavalla pystynyt puskemaan.
Oma  itseottamani aika oli 1.28.24 jolla irtosi sarjani voitto.
Garmin sai juoksemakseni matkaksi 21.330 km.
Järjestäjät saivat ajakseni 1:26:54 mutta siinä on noin puolitoistaminuttia 'hyvää', tämä virhe toistui kaikissa tuloksissa.
Tulokset:


                                     Oman sarjani palkintojenjako.


                                 Kisanjälkeen jo aurinko lämmittää mukavasti.


         Kisanjälkeistä kuvaa mereltä, komea aurinkoinen sää.

Kisapaikalta kotia kävellessä kyllä vähän 'naparetkeilijän' vaatetus oli liiottelua, Toiset istuivat t-paidoissaan kesäterassilla, saihan siinä hävetä silmät päästään, Nyt tässä sokeana yritän kirjoitusvirheitä maksimoida.

Ensiviikonloppuna sitten puolikasta taitetaan Cartagenassa.

No jos siihen vielä pari omakuvaa heittäis kisasta, ettei kenellekään jäis sellaista kuvaa että se juoksu helppoa olisi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti