sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Potkupallo muuttaa maailmaa.


Ropsin pallonpotkinta on saanut aikaan sellaisen ilmiön että Rovaniemelläkin on yhtä aikaa sekä kesä että talvi.
Espanjassa ollessa tulee tuota jalkapalloa ihan pakostakin seurattua, se kun on kaikki kaikessa Espanjan tv:n uutis ja urheilulähetyksissä.
Ja täytyy kyllä sanoa, Suomen jalkapalloon verrattuna se taitotaso, on kun pelattaisiin eri peliä.

Aamupäivästä käveleskelin kaupungin suuntaa, vain yksi lenkkeilijä oli liikenteessä ja sekin oli ikäluokkaa 60+, Eiks nuoriso käy aamulenkillä?.

No onhan se ikäluokka 65-69 vuotiaat, runsaslukuisin Suomen väestössä, tähä ryhmään kuuluu noin 377 tuhatta ihmistä.
Jee meitä on eniiten, kuulun siis enemmistöön.

Iltapäivästä yrittelin hiihtämään, flunssa yskitti viellä niin ettei hiihdosta juuri mitään tullut ja väsyttikin.
Että sellainen kotiinpaluu oli taasen tälläkertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti