sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Tuulinen Cartagenan juoksu.

Tänään oli vuorossa Cartagenan Media Maraton.
Kisareittissä ei sinäänsä ole moittimista, mutta taasen tuuli oli turhan kova.
Oma kestävyyskuntoni ei ole niin hyvä, että jaksaisin puolikkaan kisan painaa kunnon kisapuristuksella loppuun asti.
Vauhti tuppaa hiipumaan jos 15-17 kilometrin jälkeen tulee vastatuuli osuus tai ylämääkeä, mutta on juoksukunto kokoajan kuitenkin nousevalla suunnalla ollut.
Päivän aikani oli 1:27:15 ja kuusvitosten voitto.

Reitti kiertelee kahtena kierroksena kaupungin alueella ja maaliin juostaan urheilukentälle, jossa on aina kovasti kaikenlaista toimintaa kisan aikana.



Reittikartta: Tuossa Garminin käyrässä näkyy kun keskikaupungin kävelykaduilla, korkeiden rakennusten keskellä sateliitit ovat olleet vähän katveessa, on niin mutkaista menoa eri kierroksilla.



Täällä lähes poikkeuksetta kisapaikalla on tarjolla hierontaa, tietysti kuuluen osanottomaksun hintaan.



Ruokaakin juoksijoille olisi tarjolla, mutta paella ei vielä ollut aivan valmista emmekä tälläkertaa jääneet ruokailua odotamaan.



Mutta aina yhet järjestäjän tarjoaamat kisaoluet joutaa ottamaan, tai kahet, no kolmet, tai en minä tiiä.



Cartagenan kaupungin katujenvarsillakin appelsiinipuut ovat täynnä hedelmiä.



'Tummat' on kovia juoksemaan, vai onko se uuno tuossa kakkospallilla.



Täässä kisassa oli hauska palkintojenjakosysteemi, saman sarjan nais ja miespuoliset kutsuttin palkintopallille yhtäaikaa.
Täällä Espanjassa vanhemmissa ikäluokissa on usein juoksemassa vain muutama naispuolinen juoksija.

Nivalan Petri on parantanut juoksujaan joka kisassa, ja tänään siirsi aikarajan alle 1:40
Lyhyemmällä matkalla Visalan Teemu voitti sarjansa, Visalan Petri 6 omassa sarjassaan, samoin kun Mikko Lankikin omassa sarjassaan.

Tuloksia löytyy tästä: 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti