keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Ouluun Terwamaratonille.

Nyt sitten minäkin ilmoittauduin Terwamaratonin puolikkaalle, 
Ei vain hyvältä näytä kun ei millään viitsisi lenkillä käydä.



                  Kuvaa klikkaamalla tietoja Oulusta, ja opaskarttaa Ouluuntulolle.



   Oulun paras baseball joukkue.?

Oululais orkesteri.

Kuvaa klikkaamalla musiikkinäytteitä.

Ohoh tais tulla virhe,
No mutta Oulu kuitenkin.



Joskus on leirikämppä ollut "angee", ja leireilijä on aina ollut "kangee".
Mutta muistaakseni tämänkin leireilyn jälkeen maraton taittui kesällä muutaman kymenen sekunttia päälle kahden ja puolen tunnin.
Ottaisiko tavoitteeksi nyt Terwassa puolikkaalle niukan puolentoistatunnin tavoitteen.
No tuloksen näkee vajaan kahden viikon kuluttua.

4 kommenttia:

  1. Terwapuolikkaalla on tarkoitus startata ensi kertaa sitten viime vuoden syyskuun ( Oslon maantiekymppi ) ja tavoitteena on niinkin kova lopputulos kuin maaliinpääsy. Onneksi polvi on ihan ok kunnossa ja 6 viikkoa on harjoiteltu lähes joka päivä, joten kuntohan nousee vääjäämättä viimeistään Berliinin maratonille jos ei aiemmin.

    Ps. Iltasanomien artikkelin mukaan J. Peiponen yrittää Olympiarajan alitusta ( 32:15 ) huomenna Kempeleessä 10000 M:llä ja on tulossa myös Terwakympille! Mikähän mahtaa olla maantiekympin naisten SE tällä hetkellä?

    VastaaPoista
  2. Kiva nähdä kuinka kovaan aikaan Johanna pystyy niin radalla kun tielläkin.
    En tiedä onko kukaan rikkonut Tuija Toivosen Baltimoressa -89 juokseman 32.35 tulosta, virallisessa kilpailussa.
    Hyvä kun pystyy harjoittelemaan, tasaisesti vain kilometrejä lisää syksyä kohden.

    VastaaPoista
  3. Onnea sinne Terwaan osallistujille täältä etelän "vellihousulta".

    VastaaPoista
  4. Kiitti samoin Kouvolansuuntaan.

    VastaaPoista