lauantai 4. kesäkuuta 2016

Taparikollisen arkea.


Aamun lekki todisti taasen sen että pohjoisen poikia ollaan.
Lenkkivarusteiksi olin varannut pitkät trikoot, t-paidan, verkkatakin ja lippalakin sekä ohuet puuvillasormikkaat,
Ja paleli.
Oli kova kylmä pohjoistuuli, lapintuntureilla oli sadellut luntakin, että tämmöistä on pohjolan kesä.

No on muuallakin ilmoja pidellyt, Ranskanmaallakin on sadellut niin että Seinejoen pintakin on 7 metriä normaalia korkeammalla.

Meikäläisen syytähän sekin varmaan on, ajelen vanhalla autolla ja saastutan ilmakehän olen saanut käytökselläni aikaan otsoonikadon.
Taidan olla ihan taparikollinen,
Melkein aina olen vanhemmanpuoleisella autolla ajellut.

Mutta, mutta, taijan silti ajella viikonpäästä Tornioon juoksemaan RajaRunissa puolimaratonin.

Lisäilin tuonne pohjoisen juoksutapahtumiin, muutamia Norbottenin läänin juoksutapahtumia.

Mutta nyt kannibalismin harrastamiseen, on poronkäristys uunissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti