keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Vanhana voi vain muistella vanhoja aikoja.

Niin sitten minäkin ilmoitauduin Rovaniemi Marathonille, tosin vain 10 kilometrin matkalle.
Ei se vanha sairas mies muuta jaksa.


Ennenvanhaan maratonilla oli usein tapana seppelöidä voittaja.
Ei paha tapa.
Kyllä ne aikonaan allekirjoittaneenkin useamman kerran seppelöi.

Aikoinaan nähtiin myös näissä Lapin kisoissakin kovatasoista joukkoa, olisiko palkintopolitiikassa, reitinsuunnitteluissa ym. tehtävä muutoksia, että tasokkaita juoksijoita edelleen viivalle saataisiin runsain joukoin?.
Vai onko kilpailutarjontaa tänäpäivänä vain niin paljon enemmän, ja tasokkaita juoksijoita niin paljon vähemmän?.

Tässä kuvassa kovaa vetraaniporukkaa Rovaniemen Koskenkylän tiellä, 1993 vetraanien tiejuoksun -25 km. SM-kisassa.
Mukana kisassa oli mm. Sulo Halonen, Risto Laitinen, Juhani Lakso, Heimo Kärkkäinen, Tuomo Panttila, Håkan Löfgren, Pentti Torni, Viljo Kirjavainen, muutamia mainitakseni.
Itsekkin toki mukana touhussa olin, niin juoksijana kun jonkinlaisen ratamestarin ominaisuudessakin.
Olin ennen kisaa veikannut voittajan radan kiertävän 1.23.30 pintaan.
Voittaja oli muuten Juhani Lakso ajallaan 1.23.30 




Tässä näytteeksi tuloksia kuinka tasokasta porukkaa oli mukana esim. Napapiirin Maratonin puolikkaalla 1982

Kolmenkymmenen parhaan joukossa lähes kaikki ovat myös 2.40 alittajia maratonilla.
Noin puolet joukosta on myös alittanut maratonilla kahden ja puolentunnin rajan.
Nopeinpana, Esa Tikkanen 2.11.15 
Myös 2 t 20 min alittajia joukossa useitakin.

Joten on niitä tasokkaita juoksijoita nähty Lapin teilläkin.

Nyt sitten lähden hölkkäilemään täysin tasottoman lyhkäsen lenkin, vanhoja aikoja muistellen.

************************************
Väsytti lenkillä, 10 km, Ja alkoi janottamaankin olispa, ...


9 kommenttia:

  1. Joo, lastenmatka.
    Etuja on se pääsee aikaisemmin lähtemään ja voi sitten seurailla kun oikeat juoksijat juoksee ½ ja kokomaratonia.
    Seuraavassa viikonvaihteessa Kemissä puolikas, jos ei mitään muuta kummempia satu.

    VastaaPoista
  2. Ok. Kemi jää väliin töiden vuoksi. Olis pari kirjaa sulle https://www.amazon.com/Paul-Tergat-Running-Training-Secrets/dp/1841261653 ja https://www.amazon.com/Running-Joy-Ryan-Hall-ebook/dp/B004M5HKKM/ref=sr_1_8?s=books&ie=UTF8&qid=1467204671&sr=1-8&keywords=joy+of+running. Oli mukana jo Aavasaksalla...

    VastaaPoista
  3. Tuona aikana ajat oli heikkoja jos katsellaan näin jääkiekkoilijan ja salibandymiehen silmin. Ei suomi poika pärjänny mutta nyt pärjäävät.
    Ajat ovat muuttuvaisia.

    VastaaPoista
  4. Niin jääkiekkoa pelattiin silloinkin mutta oliko salibandya viellä silloin
    Ei Suomessa ainakaan lajia kilpailumielessä tunnettu, muistelee dementikko

    VastaaPoista
  5. Mitenkä nuo reittien pituudet oli mitattu 1982. Ettei vaan Ladan mittarilla. Veikkaampa että ennen muinoin juostiin epätarkasti mitatuilla kisareiteillä.

    VastaaPoista
  6. Salibandyä pelattiin virallisesti maajoukkuetasolla muistaakseni 85 alkaen (sitä ennen sählyä). Laji vienyt kestävyyslajin harrastajia paljon mennessään. Mikä lienee hyvä asia.. myös kynnys aloittamiseen kohtuu matala.
    Se että joku laukkoo ja siitä nauttii tai jopa siihen hurahtaa, mielestäni ok.
    Pääasia on, että saadaan ihmiskehoa liikkeelle.

    VastaaPoista
  7. Aina on parempi liikkua, kun vain löhötä ja Olavi pilsneriä litkiä.
    Varmaan salibändyn harrastajia on jo yli 400 000 enemmän tai vähemmän aktiivisesti asiann suhtautuvaa, hyvähän se on että jotain liikunnalista harrastetaan.

    Puhuinkin tuossa jutussa tasokkaasta porukasta, en tasokkaista tuloksista.
    Mutta tuossajoukossa koviimpien urheilijoiden tulokset on tehty kansainvälisissä kilpailuissa, ja olisivat puolikkaalla hyvällä reitillä ja merkityksellisessä kisassa minuttitolkulla parempiin aikoihin.

    Tuosta puolikkaan ,reitin pituudesta en osaa sanoa mitään kisa oli Lapin Lukon järjestämä, eikä silloin viellä ollut nykyisen laista virallista mittaus käytäntöä olemassa.

    Itse toimin noihin aikoihin RS:ssä meillä oli tapana mitata reitit 100 m sähkökaapelia mittanauhana käyttäen, niitä reittejä on poikkeuksetta täytynyt muutamia kymmeniä metrejä lyhentää, kun on myöhemmin virallisilla mittausmenetelmillä mitattu.

    Eihän tämä nykyinenkään menetelmä ole täydellinen, useissa samalla joskus tehdyllä mittauksella ratsastetaan virallisesti mitattuja reittejä mainostaen vaikka jokavuosi reitti on jonkinverran muuttunut tietöiden tai muiden järjestelyjen vuoksi.

    Siitä olen samaa mieltä että ennen oli enemmän ei oikeanmittaisia reittejä, mutta niitä heittoja oli kyllä molempiin suuntiin niin ylipitkiä kun alimittaisiakin.
    Itsekkin olen juossut kisoissa joissa virallisten mittausten jälkeen reittiä on jouduttu lyhentämään.
    Mutta tosiaan tuohon Napapiirin maratonin oikeanmittaisuuteen en ota mitään kantaa.
    Mutta eiväthän nuo tulokset ole edes kovia tuontasoisten miesten juostavaksi.

    Niin se Ladan mittari, minun kokemuksieni mukaan Ladassa oli tarkempi matkamittari kun mersussa tai volvossa, mutta asiaan vaikuttaa paljon myös auton rengastus ja rengaspaineet.

    VastaaPoista
  8. Niin tulipas taasen paljon kirjoitusvirheitä.
    Järjestetäänköhän kirjoitusvirhekisoja missään, tekis mieli osallistua.
    Niin toimin silloin RDS:ssä, eikä missään RS:ssä.
    Niin kisassahan oli mukana mm. viellä tänäänkin Suomen maratontilaston kakkonen, ja Lapinläänin ykkösaikaapitävä maratoonari.
    Samoin SM-mitalleja ottaneita joukossa on useitakin, joten tasokasta joukkoa,

    VastaaPoista