maanantai 12. joulukuuta 2016

Hei Suomi ihmine tule tanne talla paista aurinko.

Kun on lueskellut noita iltasanomien nettilehteä, pahoinpitely ja tappouutisia näkyy näin syksyisin ja alkutalvesta lähes jöka lehdessä.
Pimeys masentaa jo muutenkin synkkämielisen kansan mielen,
Puukkoon, pyssyyn tai nyrkkeihin silloin on turvauduttava, ja jälki on surullista uutisoitavaa.

No meillä täällä Torressa tänäänkin on aurinko paistanut koko päivän täysin pilvettömältä taivaalta.


Siinä kuvaa auringon noususta, kun lenkin kävin heittämässä tuolla La Matan ja Guardamarin välisellä rannalla.
No oli tarkoitus päivällä yrittää ihan toistakin lenkkiä, mutta siinä kävi nyt niin että innostuin katselemaan TV:stä maastojuoksun EM-kisalähetystä, kun se jäi eilen katsomatta.
Siinä katsellessa tuli sitten niinpaljon kahvia kitattua, että päätinkin korvata juoksulenkkini kaupunkikävelyllä.


Siinä rantakatua kävellesäni nappasin älyttömällä kännykälläni kuvan, Komeansininen taivas, eikä lumisaetta yhtään.

Kun en enää itseäni milläänlailla kilpaurheilun harrastajaksi laske, noiden sairauksieni tähden, on se harjoituslenkin väliinjättäminen niin helppoa, aina löytyy sopiva syy.

No kaunista aurinkosäätä on luvattu huomiseksikin, jos sitä jotain liikuntaa yrittelis huomenna harrastella.

*******************************
Panen tuohon kuvan tuosta minun kännykästä.
Olen kyllä kuullut puhuttavan jostain älykännyköistäkin, niissä on kuuleman vain lasi tuossa puhelimen pinnassa jota naputellaan ja hivellään???

En kyllä ymmärrä, miten se puhelin sitten tietää mihin soitetaan jos siinä ei edes veiviä ole jolla voi keskukseen hälyttää?.
Eikä niissä ole kuuleman edes numerolevyä jolla numeroita valitsis?.

On tuossa minunkin puhelimessa kamera, mutta iltaisin sitten menee pimiötyöskentelyssä tunti jos toinenkin, jos sillä selffieitä nappailee.
Olen kuullut että niissä älypuhelimissa se kuva olis heti valmis.
En kyllä usko, pitäähän se filmi ainakin kehittää...
Mutta jos näin on, on se tekniikka mennyt eteenpäin, olen tainnut pudota kelkasta.

2 kommenttia:

  1. Hieno on siulla puhelin....mie lähin lämmittelemään pariksi päiväksi tänne Lieksaan. (-25 ja nokka vuotaa "mukavasti", eikä hiki oo.

    VastaaPoista
  2. Tääällä tänään täysin pilvetöntä ja aurinko lämmitti mukavasti.

    VastaaPoista