perjantai 9. joulukuuta 2016

Kaupunkikuljailua.


Aamuhämärissä kävin reilun kympin hölkkäilyn, jonka jälkeen katselin TV:stä Burgosissa järjestettyjä maastojuoksukisoja, tumma ihonväri näytti olevan edellytys kovaan vauhtiin.
Mutta mistä sen värityksen tähän hätään saa, kun nuo ilmatkin on olleet vähän pilvisiä.
Ei ollenkaan niinkuin viimetalvena.
Sää on ollut vaihtelevampi kun viimetalven reissullani, näitä osittain pilvisiä päiviä ja pientä sadettakin on tämän vajaan kahdenviikon aikana ollut useana päivänä.

Loppupäivän ohjelmana onkin ollut kaupunkikäveleskelyä.
Aluksi kävelin markkinapaikan läpi, mutta se ihmistungos jotenkin ahistaa, siellä en pitkään viihtynyt.
Jatkoin siitä kirkkopuistoon katselemaan joko jouluseimi on sinne laitettu, 
Olihan se, ja joululaulut raikasi, nappasin muutaman kuvan ja jatkoin käveleksimistä kaupungin eteläpuolella olevalle Suomibaarille viinerikahville.
Sitten olikin aika käveleksiä kotia kohden, ruokakaupan kautta, iltapäiväkahville ja päivätorkuille.





Siinä muutama kuva kirkkopuiston jouluseimestä.

Huomeniltana seitsämänaikoihin olisikin startattava samaisesta kirkkopuistosta reissuni toiseen kilpailuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti