torstai 5. tammikuuta 2017

Kaunis oli päivä tänäänkin.


Tänäänkään en käynyt juoksemassa, säästelen tuota polvea kun siinä on vähän sellainen juoksijapolven tapainen kiputila.
Niinpä aamun valjetessa ja auringon kiivetessä taivaalle lähdin pyöräilemään.



Ajatuksena oli pyöräillä Santa Polassa,
Siellä sitten kävinkin, aina Santa Polan puolimaratonin kääntöpaikan kohdalla asti.
Mikäs sitä rantabulevartia on ajellessa on se niin komeaa.
Puiston penkillä istumistaukoja tuli pidettyä turhankin paljon, mutta mihinkäpä sitä kiire valmiissa maailmassa.


               No peltisonnia piti menomatkalla pysähtyä morjenstamaan.


Siinä rantakadulla on sellainen ruorimies patsas, jossa aina rupeaa niin väsyttämään.

Kotiin päästyä laittelin hiukan sapuskaa ja lepäilin hiukan, ja ei kun kävellen keskustaan katsomaan loppiaispäivän hulinoita ja kulkuetta.
Väkeä oli kadut täynä, ja väliin bassot ja rummut pauhasi sellaisella voimalla että heikkopumppuisella tuntui että kohta menee sydämmen rytmit sekaisin.
Panempa tähän muutaman kuvan loppiaskulkueesta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti