sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Räpylät on rasvattu ja tissit teipattu, ei kun kisoihin.

Pikkasen näin kisa-aamuna jo jännittää, 
että kuka tulee toiseksi meikäläisen sarjassa.
Tunnin kuluttua lähdetään ajeleen kohden Santa Polaa, 
Palaillaan asiaan reissusta palattua.

'''''''''''''''''''''''************************'''''''''''''''''''''**************'''''''''''''''''''''

Sää suosi kisajärjestäjiä ja meitä juoksijoita, ennustettua vesisadetta ei ollut eikä myrskyäävää tuulta.
Oikeastaan oli ihan hyvä juoksukeli, vähän nyt vastatuuli joillakin kohdilla häiritsi, mutta ei pahasti.
Eikä pelättyä reittimuutostakaan tarvinnut tehdä, lähdon jälkeen yhdessä kohtaa kengät hiukan kastuivat, mutta muuten reitti oli hyväsää kunnossa.


Oma juoksuni meni ihan hyvin, tavoitteet täyttyivät niin kokonais sijoituksen kun oman sarjani osalta.

Loppuaikani 1.26.41 ja selvä ykköspallipaikka.
Juoksu kulki siten että eke vitonen 20.15 toinen 20.28 ja kolmas 20.41, neljäs 20.41 ja siihen 1.1 km 4.36
Näin oli järjestäjien väliaikapalvelu kellottanut.
Juoksu ei mitenkään hirvittävän vaikealta tuntunut, mutta kyllähän puolikkaan matkakin jo loppupäässä aina hiukan painaa.

Suunnon GPS näytti juoksemakseni matkaksi 21.320 km.

Tulokset:



Tässä minä ja Vesku pokaleinemme, ja hirmusuurten palkkiosekkejemme kanssa.



Tarja oli sarjassaan neljäntenä, ja Jukka tasollisesti kovassa 60 vuotiaiden sarjassa yhdestoista.
Muita suomalaisnimiä en vielä ole tuloksista etsinyt, mutta tiettävästi juoksemassa kyllä muitakin on ollut.

Yleisen sarjan voittaja pyyhki matkan tänään aikaan 1.00.56, 
Naisten voittaja puolestaan 1.09.49 
Ja voittajat olivat hyvin tummapintaista väkeä.

Mikon kuvaama video lähdöstä:

10 kommenttia:

  1. Nyt et tarvii ennää jännittää et kuka tuli kakkoseksi, hää on Guzman Arteaga Santiago, joten onnea ykköselle.
    Ja nyt sitten pyöräilyä Torre-SantaPola-Torre-SantaPola-Torre aina niin kauan että dinarit löytyy :):)

    VastaaPoista
  2. Oli muuten mahtavat tuuletukset kakkospallin miehellä sarjassani.

    Niin se tuo huippu-urheilijan elämä on on joskus vaikeaa, eihän isoja dinarimääriä helpolla saa kämpille kuskattua.
    Nyt olikin erinlainen systeemi noissa dinari asioissa, saapa nähdä mitä akvititeettia se aiheuttaa.

    VastaaPoista
  3. Onnea ykköspallista täältä napapiiriltä.
    Lapin miehenä kilometrejä ja aikaa en osaa tänä aikana suhteuttaa kun kellottajat ja mittaajat ovat mitä ovat.

    VastaaPoista
  4. Kyllä tämä kisa on IIAF:än ja kaikkikien määräystenmukainen kisa.
    Ennätykset hyväksytään niin Espanjan kun maailman tilastoihin.
    Kisalla on niin Espanjan mestaruuskisa kun EE kisa ja MM kisa oikeudet täyttävät mittaukset ja järjestelyt.
    Mutta eipä täällä kukaan nyt ennätyksiä nimiinsä kirjauttanut, vaikka tosikovaa kärki kulkikin, niin naisissa kunmiehissäkin-

    VastaaPoista
  5. Kova kanttura olet,tuo on kovaa kyytiä nuoremmallekin,kunnioitukseni.

    VastaaPoista
  6. No nimenomaan peesaan edellistä Anonyymiä, eli kova kanttura nuoremmillekin! Viikko sitten oli vielä kympillä osat selkeästi toisinpäin, mutta kyllä Ola näemmä puolikkaan osaa! Isot onnittelut vielä tälläkin kanavalla!

    VastaaPoista
  7. Kiitti, ihan kohtuullisesti se säily tuo vauhti loppuun asti, vaikka tuntui juostessa että hidastuu enemmänkin.
    Joutuu tällaisissa suurimassaisissa juoksuissa alun juoksemaan vähän toisten ehdoilla.
    Eka vitonen olisi voinut olla hiukan hitaampi.

    VastaaPoista
  8. Kovaa kyytiä polli on taas pitänyt. Itseasiassa tuosta on seuraavan vajaan kahden vuoden aikan varaa tiputtaa vauhtia sen viisi minuuttia ja silti helähtää uusi SE 70 sarjassa. Että Espanja kutsuu jatkossakin, tulihan se edellinenkin ja voimassaoleva M55 SE sillä suunnalla. TV Telkkari

    VastaaPoista
  9. https://www.youtube.com/watch?v=bgoORqYvbq4
    Löyty Olli. Viedeossa n. 6,46 min kohdalla. Helpon näköistä juoksua. Onnittelut voitosta.

    VastaaPoista
  10. Suuri oli karjalauma lähdössä, vaikka osanottomäärissä jäätiin aikaisemmista vuosista tuhansia.
    Huonot sääennusteetko oli syynä vai mikkä.
    Ilmoittautuneistakin tuhatunta oli jäänyt tulematta tai keskeyttäneet kun tuloksia oli hiukan yli 6000 ja ilmoittautuneita yli 7000

    Monelle videolle näky meikäläinenkin joutuneen, kun niitä muutaman katselin.

    Kaksi vuotta on tässä iässä pitkä aika, liekkö sitten enää elossakaan, ja ainakin vauhti pitäisi vain parantua jo SE puhutaan.
    Kuningas Kauko pääse vuotta ennen minua 70 vuotiaisiin, silloin viimeistään ennätykset paranee.

    Joo Santa Polassa juoksin SE:n, ja sitten myöhemmin vielä viilasin siitä muutaman sekunnin pois Orihuelassa.

    Säät ei ole tänävuona oikein suosineet, panee ihan ajattelemaan olisiko ensivuona kohde joku muu.

    Tämä on kyllä tuttu ja turvallinen valinta, ainakin jos kisoja haluaa juosta, ja minähän haluaan.

    VastaaPoista