lauantai 18. maaliskuuta 2017

Eipäs ohitella.

Toista kuukautta on jo kulunut siitä kun palasin tuolta Torreviejanseuduilta, ja juoksulkilometrejä sen jälkeen on tullut tasan 40.

Taitaa mennä ihan hukkaan nuo Torren 'estejuoksuharjoitukset'.


Ihan oli käytävä käsiksi, kun nuo naisjuoksijat ohittelee.
No tästä selvittiin kunnialla, vaikka kipeään polveen kyllä sattui niin että silmissä musteni.

Muistuu tuosta kuvasta 1999 vuoden Suvi-illan juoksu Forssassa, silloin jäin kasan alimmaiseksi ja matkaan pääsin vasta porukan juostua paikan ohi.
Viellä maaliin tullesanikaan en saanut ymmärretävää tekstiä suusta ulos, kun joku ennätti astua päänikin päälle.
No maaliin juoksin silloinkin, aika oli jotain sekuntteja päälle 1.18 mutta olin silloin vielä viisikymppisten sarjalainen, ja ajanhan olisi ollut oltava ihan jotain muuta, mutta kakkostila sarjassani taisi kuitenkin tulla.

"Se joka huutaa kovimpaa, on yleensä kasan alimmainen".

Mahtavaa Laukkasen Marin ampumahiihtoa on tullut seurattua tv:stä, mutta omaa lenkkiä ei näy tulevan tällekkään päivälle.

2 kommenttia:

  1. Oli kyllä likeellä, etten heittänny selälleen iteki tuossa rytäkässä. Juoksuasento oli huono, ja johonki kyllä vihlasi. Kameramies on ollu kohillaan. Tytöt ammu ja hiihti tänäänki hienosti...

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa katseltavaa Kaisan ja Marin meno yhteiislähtökisassa.
    Takajalka kaato minutkin niin että kämmeniä piti maassa käyttää, mutta onneksi ei juoksu jäänyt siihen vaan pääsin jatkamaan.
    Tänään talven pisiin hiihtolenkki lähes 40 kilometriä.
    Piti Oikaraisen Hakan pirtillä lättykahvilla.

    VastaaPoista