tiistai 1. toukokuuta 2018

Se on sitten vappu.

On taasen vierähtänyt toista viikkoa viimeisestä blogipäivityksestäni, yritän jotain vääntää vängällä.

Onko toukokuu jo kesäkuukausi?
Jokatapauksessa Lapinläänin kesän ensimmäisenä kilpailuna on jo pitkään toiminut Lohijärven vappuhölkkä, siitä se lähtee kesän kisakausi..
Itsellä ei tarmoa piisannut lähteä edes kisaa katsomaan.


Tässä kuvassa on tinkimätöntä periksiantamattomuutta, jota juoksu-urheilussakin tarvitaan.
Tämä Agadiriläinen kulkukoira kävi loputonta taistelua aaltoja vastaan, kun aalto tuli kohden rantaa koira syöksyi kohden aaltoa, kovasti haukkuen, ja tätä jatkui koko kolmenviikon reissuni ajan (-85).
Liekkö koiran esikuvana oli ollut muuan Don Quijote.
Tämä mainio koira  oli minun seurana rantalenkeillä useinkin, jos vain aallokko ei ollut kovin kova, että mukaan ennätti.

Tässä kuva juoksuleiriltäni vuoden -86 joulukuulta.
Kuolleenmeren rannalla yritin värinvaihdolla saada juoksunkulkua paremmaksi.
Ei se oikei tehonnut...
Seuraavalla kaudella maratoni jäi juoksematta polkupyöräonnettomuuden johdosta (ac-luksaatio)
Pari puolikkaan kisaa kaudelle kuitenkin tuli,
Malaga 1.10.03 ja Narvik 1.09.55
Mutta nuo kisat kyllä juoksin ihan valkonaamana.

Ensi viikonvaihteessa juostaan SM-maastot, lähtöluetteloa katsellessani  huomasin nimen Johanna Peiponen, hienoa Johannakin on jälleen juoksukuvioissa.

Veteraanipuolella osanottajamäärältään suurin sarja on M-55v (30) osanottajaa,
hyvänä kakkosena M-70v (28) juoksijaa.
Naisissa eniiten juoksijoita N 50 sarjassa (19).

Nyt yritä itsekkin ulkoilemaan, edes roskapussin ulosviennin verran.

Vappuhölkän tulokset:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti